Lämminhenkistä perhetoimintaa Kemin MoniNaisten Talon äiti-lapsikerhossa

Tiistaiaamu Kemin MoniNaisten talolla. Ulkona on alkavan talven tuntua, pakkanen kurkistelee ja ulkoa sisälle juoksentelee toppavaatteissa olevia pikkuihmisiä ja vähän isompiakin. On syyslomaviikko, joten hulinaa, vilinää, vilskettä, temmellystä, täpinää ja ääntä tuntuu olevan enemmän kuin tavallisesti. Pian onkin eteinen täynnä haalareita, kenkiä ja muita toppavaatteita.

äitilapsikerho

Keräsin kuvakollaasin tiistaiaamun äiti-lapsikerhosta, johon äidit ja lapset kokoontuvat askartelemaan, juttelemaan, leikkimään, pelaamaan ja opettelemaan siinä samalla myös suomea. Tällä viikolla askartelimme hamahelmistä liskoja ja apinoita. Osa lapsista tyhjensi sillä aikaa hyllyjä leluista ja kokeili kaikkia mahdollisia vempeleitä, mitä käteen sattui. Pienemmät taaperot kiinnostuivat leluista, joissa on paljon värejä. Kaikkein tärkein asia lelussa tuntui olevan kuitenkin ääni: mitä enemmän ääntä, sen parempi!

Lasten askarrellessa hamahelmikoruja kävimme äitien kanssa läpi sanoja, joita he viime viikolla olivat saaneet tehtäväkseen opetella. Nämä äidit ovat kovin innokkaita oppimaan sanoja ja joka kerta he haluavat kymmenen uutta sanaa opeteltavakseen. Tämän kerran aiheena olivat kasvojen osat: nenä, suu, posket, silmät ynnä muut. “Minä näytän, sinä sanot” “Minä sanon ja sinä näytät” olivat keinoja, joilla sanoja opeteltiin ja muisteltiin.  Olemme käyneet sanoja läpi myös kuvakorttien avulla. Niistä onkin ollut paljon apua ja sanat jäävät mieleen. Tällä kertaa isommat lapset päästivät äidit helpommalla: vastauksia tipahteli lasten suusta ennen kuin äidit kerkesivät edes harkita vastaamista!

Ilmassa oli pienten lasten kiljahduksia, suomen kieltä ja vähän Burman vähemmistökieli karenia, paljon naurua, jutustelua sekä lämmintä henkeä. Näissä puuhissa vierähti nopeasti kaksi tuntia ja sitten olikin kotiinlähdön aika. Hulina ja vilinä tuntuivat jatkuvan eteiseen asti ja pian oviaukko olikin täynnä ulkovaatteissa olevia reippaita lapsia valmiina menemään takaisin pikkupakkaseen. Ovella vielä muistutettiin äitejä opettelemaan ensi kerraksi kymmenen uutta sanaa.

Tämä pieni kertomus osoittaa, kuinka äiti-lapsi –kerhossa tuetaan vertaistuellisen toiminnan kautta vanhemmuutta ja suomen kielen arkisen sanaston oppimista. Se on voimauttava kokemus pimeänä vuodenaikana paitsi Suomeen kotoutuville perheille, myös kantasuomalaiselle kerho-ohjaajalle.

Sini Hölttä
Kemin MoniNaisten Talon harjoittelija