Oopiumin maa -kirjan alkusanoja

Isoäidin kukkatarha ja auringonpaiste ovat viisivuotiaan muistoni Afganistanista. Onnelliset ajat, jolloin kaikki oli hyvin. Sellainen paikka Afganistan minulle oli.

Afganistanissa naisen asema on yksi maailman heikoimpia. Vahvoja naisia ei yhteiskunnassa julkisesti ole, vaikka yhteisöissä naiset ovat jämäkkä, eteenpäin vievä voima. Afganistan on naiselle maailman vaarallisin paikka. Ongelmat ovat syvällä ja juurtuneet osaksi tapakulttuuria ja elämäntapaa. Tämä ei kuitenkaan oikeuta kansainvälistä yhteisöä hyväksymään tilannetta ja tyytymään siihen. Kuristavat juuret eivät saa sitoa kokonaista kansakuntaa vihankierteeseen. Julmuuden ja huonojen valintojen kierre on katkaistava.

Suomeenkin pesiytynyt pakolaisuuteen liittyvä, maahanmuuttovastainen keskustelu on ihmisarvoa loukkaavaa, sillä valinta oman kodin ja oman turvallisuuden välillä on raastavin päätös, jonka eteen ihminen voi joutua. Vain ihminen, joka ei itse ole joutunut kohtaamaan valinnan tuskaa ja jättämään kotiaan ja rakkaitaan, voi vähätellä pakolaisuutta ja pitää sitä helppona ratkaisuna. Kansainvälisten järjestöjen apu ei ole Afganistanissa aina mennyt oikeisiin kohteisiin. Nyt on keskityttävä ennen kaikkea yhteiskunnan jälleenrakentamiseen. Menneisyys on vahvimmin läsnä savuavien raunioiden äärellä. Koulut ja sairaalat, työpaikat ja ehjät kadut ovat polku kohti aitoa hyvinvointia.

Tämä kirja pakotti minut pohtimaan, haluanko mennä käymään Afganistanissa. Kyllä haluan, mutta vasta sitten kun olen siihen valmis. Vasta kun olen valmis peilaamaan nykyisyyttä muistojeni kukkatarhoihin ja alati paistavaan aurinkoon. Vasta kun olen valmis särkemään illuusioni turvallisesta ja onnellisesta lapsuuden Afganistanista.

Kuvaaja: Lauri Tuisku

Kuvaaja: Lauri Tuisku

Oopiumin maa on kaikkine karuine puolineen täynnä toivoa. Ja mitä on elämä ilman toivoa – ei mitään. Haluan aikanani palata Afganistaniin kertomaan ihmisille, että toivoa on – vielä tulee päivä, jolloin asiat ovat paremmin kuin nyt. Vielä tulee aika, jolloin istuttaa ja hoivata kukkatarhoja, joissa lapsenlapset, niin tytöt kuin pojatkin, voivat juosta silmät kirkkaina ja katsoen luottavaisesti tulevaisuuteen. Näin on pakko olla.

Nasima Razmyar
Monika-Naiset liitto ry:n puheenjohtaja