”Puhutko somaliaa, farsia, nepalia, sonoria, entä suomea?”
Tukea maahanmuuttajanaisten työllistymiseen Monika-Naisista

Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Teksti: Marjatta Vasara

Puheensorinaa, kysyviä katseita: tännekö piti tulla? Aamun saalis: viisi naista, ulkonäöstä arvaten Afrikasta ja Aasiasta, kuten useimmiten. Menemme perähuoneeseen, Heidi vetää esittäytymisen ja työrutiinit. Meitä vapaaehtoisia on paikalla kaksi, teemme työnjaon: sinä otat tuon uuden afganistalaisen, minä jatkan näiden somalien kanssa. Tulisiko Asho tarvittaessa tulkiksi?

Ovi käy, sisään pujahtaa kaksi naista, pälyileviä ensikertalaisia. Heidi nappaa heidät Dejana apunaan; lyhyt esittäytyminen, nimet listaan ja täyttämään ilmoittautumislomaketta.

Me etenemme perustietojen kanssa, pähkäilemme suomen kielen taitoa (uskaltaako pistää ´tyydyttävä´, kun ymmärtää jotenkin mutta puhuminen on epävarmaa?). Kysellään työkokemusta ja toiveita. Joku haluaisi ravintola-alalle, äkkiä selaamaan netistä koulutuspaikkoja. ”Onko sinulla jo hygieniapassi?” Kummastelua: ”Minun tuttu työ-, työtä ravintola, ei tarvita mikä passi?” Löytyy tulkkausapua, niin saan asian selitetyksi, sitten etsimään passin suorittamista. Nainen ihmettelee: ”Miksi Suomessa aina paperi, paperi?”

Heidi vetää fläppitaululle työhaastatteluaikoja ja -paikkoja. Onko kaikilla cv:t kunnossa, hän tarkistaa. Kysyviä silmäyksiä, osalle cv on täysin outoa. Siispä niitä laatimaan!

Puoli tuntia jäljellä, taas uusi tulija ovella. Hän on kuulemma käynyt joskus aiemmin ja haluaa nyt HETI töitä. Suomen kielen taito, koulutus, työkokemus – ”Olethan TE-toimiston asiakas?” Ehditään häthätää alkuun. ”Pääsetkö tulemaan torstaina – et – entä ensi tiistaina? Tavataan viikon päästä!”

Parituntinen hurahtaa pikaisesti; koskaan ei tullessaan tiedä, mitä aamupäivä mukanaan tuo. Joskus päästään nopeasti eteenpäin, kun työsuunnitelmat ovat selvät ja edellytyksiä on, mutta usein selviteltävää riittää: mihin oikein halutaan, riittävätkö tähänastinen koulutus ja työkokemus? Jos ne puuttuvat eikä suomen kielen taitoakaan juuri ole, saa todella tuumia, millaisia neuvoja voi antaa.

Yhteistyötahoja toki on, oppilaitoksia ja kursseja on tarjolla useita, kun vain löytyy se sopiva ja sinne vielä pääsisi. Ongelmallisinta on, jos puuttuu täysin luku- ja kirjoitustaito millään kielellä tai ei ole mitään käsitystä siitä, mitä haluaisi isona tehdä; kaikki tuntuu kelpaavan mutta mikään ei sitten sovikaan. Tärkeintä on työn saanti – miksi matkassa on niin monta mutkaa? Sitä välillä ihmettelee ns. auttajakin.

Kirjoittaja toimii vapaaehtoisena Monika-Naiset liiton Osaavat naiset -projektissa.