Tag Archives: MeVälitämme

Pakolaiskiintiö on Songan perheen ainoa toivo paremmasta elämästä

Kongolaisen Songan perheen elämä pakolaisasutusalueella Ugandassa on lähes yhtä sietämätöntä kuin se oli kotona Kongon Demokraattisessa Tasavallassa. Siksi heidän pitäisi päästä kiintiöpakolaisiksi johonkin kolmanteen maahan.

Syrjittyyn pygmiheimoon kuuluva kongolaisperhe odottaa Ugandassa tuhansien muiden kanssa, että heidät sijoitettaisiin kolmanteen maahan. Jono vetää hitaasti, vaikka aiempaa useammat maat ottavat kiintiöpakolaisia.­

Mupepelo Songalla on ongelma: mies kertoo olevansa niin turhautunut, että hänen ihokarvansa ovat lakanneet kasvamasta ja hänen aiemmin ruskea ihonsa on muuttunut harmaaksi. Myös aurinkoa on liikaa.

Kongolainen, syrjittyihin pygmeihin kuuluva Songa on asunut Ugandassa, Nakivalen pakolaisasutusalueella jo 12 vuotta, mutta ei jaksaisi enää yhtään kauemmin. Songan perhe on YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n uudelleensijoitusjonossa, koska syrjintä on seurannut heitä myös Ugandan puolelle ja elämä pakolaisasutusalueella käynyt lähes sietämättömäksi.

Jono kuitenkin vetää hitaasti ja pelkona on, että Ugandasta paljon pakolaisia vastaanottava Yhdysvallat pienentää pakolaiskiintiötään rajusti. Yhdysvallat on ollut vuosikausien ajan maa, joka ottaa eniten uudelleensijoitettavia pakolaisia. Vuosittainen määrä on lähes 100 000, mutta nyt presidentti Donald Trump haluaa pudottaa sen 50 000:een.

Suomi on ottanut pakolaisia 1970-luvulta lähtien. Nykyinen pakolaiskiintiöjärjestelmä on ollut käytössä vuodesta 2001 ja kiintiön koko on 750 henkeä vuodessa. Vuosina 2014 ja 2015 kiintiötä korotettiin 300:lla syyrialaisten vaikean tilanteen vuoksi.

Toiveissa on, että nyt kiintiötä nostettaisiin jälkeen. Rkp:n kansanedustaja, entinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on puhunut jopa 2500 pakolaisesta, sisäministeri Paula Risikko 300 hengen lisäyksestä.

Songa oli Nakivalen pakolaisasutusalueella aluksi oman pakolaisyhteisönsä johtaja, mutta eräänä aamuna hänen oveltaan löytyi nimettömänä kirjoitettu lappu. Viestissä Songaa haukuttiin pygmiksi ja hänen käskettiin lähteä kylästä heti tai hänet tapettaisiin. Songa ilmoitti asiasta leirin johdolle. Hänet ja perhe sijoitettiin alueen toiseen kylään, mutta uhkailut ja erilainen kiusanteko ovat jatkuneet myös siellä.

Kongon demokraattisessa tasavallassa pygmiheimoihin kuuvia, jopa niitä, jotka eivät ole erityisen lyhyitä ja jotka Songan tavoin eivät asu metsässä, syrjitään. Elämä on sietämätöntä. Pygmiheimon jäseniä uhkaillaan, kidutetaan, raiskataan ja tapetaan, koska heitä ei pidetä ihmisinä.

Songa perheineen joutui lähtemään Kongosta vuonna 2005, kun hänen äitinsä murhattiin ja ryöstettiin. Syynä olivat perheriita ja rosvojoukon pitkään jatkunut uhkailu.

”Meillä oli palmuöljyplantaasi. Äidin talo oli ylempänä rinteessä ja yhtenä yönä rosvojoukot tulivat, katkaisivat hänen kaulansa ja sytyttivät majan tuleen. Silloin me kokosimme mitä ehdimme ja lähdimme moottoripyörätaksilla karkuun. Ensin menimme lähimpään kaupunkiin Bukavuun, mutta emme uskaltaneet jäädä sinne, joten jatkoimme sadan kilometrin päähän Gomaan ja sieltä Ugandaan.”

Uudelleensijoitus on joillekin pakolaisille välttämätön suojelun muoto. Se ei ole vastaanottajamaiden hyväntekeväisyyttä, vaan UNHCR pyrkii hankkimaan sijoituksen kolmanteen maahan sellaisille pakolaisille, jotka eivät syytä tai toisesta saa suojelua siinä maassa, johon he ovat paennet, tai jotka kuuluvat erittäin haavoittuviin ryhmiin. Näitä ovat muun muassa yksinäiset lapset ja vaarassa olevat naiset, kidutuksen uhrit, vanhukset sekä henkilöt, joilla on niin vaikeita sairauksia, ettei niitä voida hoitaa pakolaisolosuhteissa.

Uudelleensijoitusprosessi on aikaa vievä ja monivaiheinen. Siihen kuuluu pakolaisstatuksen määrittely ensin UNHCR:n toimesta, ja sen jälkeen vastaanottavan maan haastattelut sekä lääketieteellinen ja kotoutumiseen liittyvä arviointi. Suomeen tulevat kiintiöpakolaiset haastatellaan yleensä leireillä ja mukana on niin Supon kuin kotoutumisesta vastaavan työ- ja elinkeinoministeriönkin edustaja.

Lopullinen valinta tehdään Suomessa vasta sitten, kun jokin kunta on luvannut ottaa pakolaisen perheineen vastaan.

Songa tekee pakolaisasutusalueella niitä töitä mitä sattuu saamaan, mutta kertoo, että toisista heimoista olevat kongolaiset työnantajat eivät aina maksa hänelle palkkaa tai maksavat mitä sattuu.

Songalla ja hänen vaimollaan Mariam Costasialla on neljä aikuisuuden kynnyksellä olevaa lasta. Yksi pojista on naimisissa, muut lapsista vielä sinkkuja. Lapsia on muun muassa kielletty seurustelemasta ja naimasta tiettyihin heimoihin ja perheisiin kuuluvia.

Syrjinnän lisäksi perhe kokee, ettei lapsilla ei ole mahdollisuuksia päästä opiskelemaan. He ovat käyneet asutusalueen kouluja, mutta pakolaisasutusalueella ei voi suorittaa minkäänlaisia ammattiopintoja.

Ruokakaan ei riitä. YK:n tarjoama ruoka-apu sisältää vain maissipuuroa ja papuja. Ruokaa saa vuosi vuodelta vähemmän, koska pakolaisten kuuluisi saada oma viljelytoiminta käyntiin.

Nakivalessa on kuitenkin niin kuivaa, ettei viljely ole oikein onnistunut. Songan vaimo valittaa myös terveydenhuollon puutteita ja veden vähyyttä.

Tällä hetkellä kiintiöpakolaisia ottavia valtioita on maailmassa 37, kun niitä vielä vuonna 2005 oli vain 14. Uusia pakolaisia vastaanottavia maita ovat muun muassa Baltian maat. Tanska puolestaan on lopettanut kiintiöpakolaisten vastaanoton.

Ugandasta pääsi viime vuonna lähtemään reilut 12 000 pakolaista Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Norjaan. Suomi ei ole viime vuosina ottanut kiintiöpakolaisia Afrikasta, mutta tänä vuonna Suomi ottaa jälleen kongolaisia syyrialaisten ohella.

Songan perheellä on kaikki perusteet päästä uudelleensijoitukseen johonkin kolmanteen maahan, mutta heidän mahdollisuutensa ovat silti pienet, sillä jono on pitkä ja etusijalle asetetaan aina esimerkiksi vaikeasti sairaat. UNHCR:n mukaan vain yksi prosentti uudelleensijoituksen tarpeessa olevista pakolaisista pääsee siirtymään kolmanteen maahan.

Teksti ja kuva: Kristiina Markkanen

Kirjoittaja on ihmisoikeus- ja kehityskysymyksiin erikoistunut vapaa toimittaja, joka työskentelee tällä hetkellä Suomen Pakolaisavun vapaaehtoisena tiedottajana Ugandassa.

Järjestöt maailman pakolaispäivänä: Pakolaiskiintiötä korotettava historiallisessa pakolaistilanteessa

Yli 40 järjestöä vetoaa Suomen hallitukseen maailman pakolaispäivänä 20.6. Kun maailmassa on jälleen enemmän pakolaisia kuin koskaan, Suomen on osallistuttava yhteiseen vastuunjakoon. Pakolaiskiintiötä on korotettava, järjestöt vaativat eduskunnassa järjestetyssä tilaisuudessa tänään.

YK:n pakolaisjärjestö julkaisi eilen tuoreet pakolaistilastot: viime vuoden lopussa pakenemaan joutuneiden ihmisten määrä kipusi jälleen historiallisen korkealle, 65,6 miljoonaan. Yli puolet maailman pakolaisista on lapsia.

Sisäministeri Paula Risikko (kok) esitti keväällä, että nykyinen 750 ihmisen pakolaiskiintiö tulisi korottaa 1 050 henkilöön. Päätöstä ei kuitenkaan kehysriihessä saatu aikaan.

”On vaikea nähdä, mitkä olisivat ne argumentit, että kiintiötä ei saataisi nostettua. Olen toiveikas, että kun arvot nyt ovat nousseet poliittiseen keskusteluun, niin se osoitettaisiin konkreettisesti korottamalla kiintiötä”, paneelikeskusteluun osallistunut Saara-Sofia Siren (kok) sanoi.

Kiintiöön pääsy on turvallinen reitti suojeluun. Kiintiöpakolaisten ei tarvitse turvautua salakuljettajien apuun, vaan heidät lennätetään suoraan pakolaisleiriltä suomalaiseen kuntaan.

Kuntavaalien alla yli 2 000 ehdokasta sitoutui vastaanottamaan pakolaisia kotikuntaansa. Nyt järjestöt vaativat samaa vastuunkantoa eduskunnalta.

Eduskunnan ihmisoikeusverkoston puheenjohtaja ja RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet’n mukaan moni kunta on saanut turvapaikanhakijoista piristysruiskeen ja haluaisi vastaanottaa lisää pakolaisia.  

”Turvapaikanhakijoiden määrän kasvun myötä kunnissa on nyt paljon osaamista kotouttamisesta ja vastaanottamisesta. Ei anneta sen osaamisen valua hukkaan. Kiintiötä on varaa korottaa, jopa moninkertaistaa”, Eva Biaudet toteaa.

Suomi sai YK:n pakolaisjärjestöltä kiitosta pitkäjänteisestä työstä pakolaisten vastaanottamisessa.

”Suomi rahoittaa UNHCR:ssä nimenomaan vammaisia pakolaisia tukevaa työtä. Suomen pakolaiskiintiössä on varattu myös noin sata paikkaa kiireellisille tapauksille, jotka saattavat terveydentilansa vuoksi tarvita kiireellistä hoitoa tai heillä on vamma, jonka vuoksi elämä leireillä ei tule kyseeseen”, Thomas Bergman, UNHCR:n lakimies, kertoo.

Bergmanin viesti on kuitenkin selvä: vauras maailma ei kanna vastuutaan pakolaisten määrän kasvaessa. Myös UNHCR vetoaa Suomeen pakolaiskiintiön merkittäväksi korottamiseksi.

Viime vuonna 37 valtiota vastaanotti kiintiöpakolaisia, mikä oli neljä maata enemmän kuin vuotta aiemmin. Yli 120 000 pakolaista sijoitettiin turvalliseen maahan vuonna 2016, mutta kiintiöpaikkoja tarvitaan UNHCR:n arvion mukaan kymmenen kertaa enemmän.

Eduskunnan ihmisoikeusverkosto järjesti yhdessä yli 40 pakolaiskiintiön korottamista vaativan järjestön kanssa keskustelutilaisuuden Pikkuparlamentissa tänään, maailman pakolaispäivänä. Tilaisuudessa pakolaiskiintiöstä keskustelivat Mikko Aarnio (Amnesty), Paavo Arhinmäki (vas), Thomas Bergman (UNHCR), Eva Biaudet (r), Bahar Mozaffari (vuoden pakolaisnainen 2017), Hannele Rautamäki (SPR:n vapaaehtoinen), Nasima Razmyar (Helsingin apulaispormestari, sd), Saara-Sofia Sirén (kok) ja Ville Tavio (ps).

Eduskunnassa käytyä keskustelua ja järjestöjen kampanjaa voi seurata sosiaalisessa mediassa tunnuksella #mevälitämme.

Korkeamman pakolaiskiintiön puolesta kampanjoivat järjestöt:

Amnesty International Suomen osasto, Emmaus Helsinki ry, Emmaus-Westervik r.f, Ensi- ja turvakotien liitto, ETMU ry, Ihmisoikeusliitto, Kehys ry, Kirkon Ulkomaanapu, Kynnys ry, Lastensuojelun keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Monika-Naiset liitto ry, Naisasialiitto Unioni, Pakolaisneuvonta, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, RASTER, Reilu kauppa ry, Seta, Solidaarisuus, SOS-Lapsikylä, Suomen Ekumeeninen Neuvosto, Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispat, Suomen Lähetysseura, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Pakolaisapu, Suomen Punainen Risti, Suomen Setlementtiliitto ry, Suomen somalialaisten liitto, Suomen UN Women ry, Suomen UNICEF ry, Suomen World Vision, Taksvärkki ry, Trasek ry, Vammaiskumppanuus ry, Vapaa liikkuvuus -verkosto, Väestöliitto, Suomen YK-liitto.

”Olen todella kiitollinen Suomelle”

Rita Kostamasta tuli pakolainen, kun hänen synnyinmaassaan Ruandassa alkoi kansanmurha. Suomen pakolaiskiintiöön pääseminen palautti hänen uskonsa elämään.

”Monet pakolaiset joutuvat myymään koko omaisuutensa, jättämään perheensä ja lähtemään vaaralliseen matkaan esimerkiksi Välimeren ylitykseen salakuljettajien avulla saadakseen turvallisemman paikan elää.

Oma elämäni pakolaisena oli ahdistavaa. Nuorena tyttönä ja ilman vanhempiani jouduin elämään monessa maassa epävarmuudessa ja pelossa, rahattomana ja paperittomana neljä vuotta vailla tietoa tulevaisuudesta. Minun piti vain odottaa ja odottaa, sillä en tiennyt yhtään, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Välillä minusta tuntui, etten ole mitään. Että minulla ei ole edes oikeutta elää. Oli surullista, kun yritin monesti saada virallista pakolaisstatusta, mutta tuntui, että vain muut ympärillä saivat sen.

Sinä päivänä, kun kuulin pääseväni Suomeen, tuntui ensin epätodellisen mahtavalta! Oli henkisestikin valtavan tärkeää, että minut tunnustettiin ja että saisin nyt uuden turvallisen kotimaan. Tuntui, että sain elämäni takaisin.

Suomeen pääseminen merkitsi minulle mahdollisuutta uuden elämän aloittamiseen. Suomesta tulikin minulle hyvä kotimaa, missä sain jälleen tuntea olevani turvassa.  Vihdoin toivoni koulutuksen jatkamiseen ja uran luomiseen palasi.

Suomessa sain koulutuksen, työpaikan, perustin perheen ja lopulta oman yrityksen. Sittemmin minusta on tullut jopa kaupunginvaltuutettu. Olen todella kiitollinen Suomelle.

Pakolaiskiintiön nostaminen antaisi monille hädässä oleville pakolaisille mahdollisuuden tulla Suomeen turvallisesti. Samalla se vähentäisi pakolaisten joutumista salakuljettajien ja ihmiskaupan uhreiksi.”

Rita Kostama
yrittäjä, kaupunginvaltuutettu, vuoden pakolaisnainen 2016

Me välitämme, vaikka kehysriihi ei

Puoliväliriihessä ei saatu aikaan päätöstä pakolaiskiintiön korottamisesta. Kyseessä oli puhdas arvovalinta.

Hallitus kokoontui alkuviikosta pääministeri Juha Sipilän johdolla puoliväliriiheen neuvottelemaan valtiontalouden suurista linjoista. Sisäministeri Paula Risikko tiedotti pääsiäisen alla ehdottavansa Suomen vuotuisen pakolaiskiintiön korottamista nykyisestä 750:stä paikasta 1050:een ensi vuonna. Pakolaiskiintiön nostamisesta ei kuitenkaan vielä saatu aikaan päätöstä.

Pakolaiskiintiötä korotettiin vuonna 2015 300 hengellä. Korotus edellytti yhteensä 1,6 miljoonan euron lisäystä valtion budjetissa. Valtiontalouden tasolla kiintiöpakolaisten vastaanotossa puhutaan pikkusummista. Päätös olla korottamatta pakolaiskiintiötä ei ollut taloudellinen. Kyseessä oli puhdas arvovalinta ja mielikuvaviesti kriisissä olevan populistisen politiikan kannattajille.

Sisäministeri Risikon ehdottama korotus ei ollut suuren suuri, mutta se oli ehdottoman tärkeä ja positiivinen ensimmäinen askel: jokaiselle pakolaiskiintiöön pääsevälle kyse on elämän pelastavasta käänteestä. Täpötäysillä pakolaisleireillä vuosikausia odottaneiden perheiden kannalta jokainen lisäys valtioiden kansallisiin pakolaiskiintiöihin on kullanarvoinen ja kaivattu.

Merkittävää korottamista on pidetty esillä toistuvasti hallituspuolueiden johtoa myöten, joskin lupaukset on sidottu milloin turvapaikanhakijatilanteen ”hallintaan saamiseen”, milloin taas pakolaisten kuntapaikkojen riittävyyteen tai yhteiseurooppalaisen ratkaisun ensisijaisuuteen. Sipilän kommentit sydämen äänestä ja valmiudesta nostaa pakolaiskiintiötä ovat kuitenkin täysin merkityksettömiä korulauseita, jos konkreettiset päätökset ja teot eivät milloinkaan nouse sanojen tasalle.

Suomeen on saapunut pitkään verrattain vähän turvapaikanhakijoita, ja yhden poikkeuksellisen vuoden jälkeen hakijoiden määrä on jälleen palannut takaisin pitkäaikaiselle normaalitasolleen. Muutos johtuu Suomenkin painostamasta  EU-maiden:n politiikasta, jossa niin unionin ulkorajat kuin maanosan sisäiset väylät on pyritty tilkitsemään ja turvapaikkaa hakevat pyritty pitämään maanosan ulkopuolella. Samaan aikaan hallitus on tehnyt turvapaikkapolitiikkaa, jonka keskeisimpänä lähtökohtana ei ole ollut vainoa ja sotaa pakenevien auttaminen vaan ”vetovoimatekijöiden” poistaminen.

Selittelyn ja epämääräisten, hamaan tulevaisuuteen sidottujen lupausten sijaan Suomella on mahdollisuus toimia juuri nyt. Suomi on vauras maa, ja meillä on vankkaa kokemusta kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta. Meidän on täysin mahdollista auttaa nykyistä useampaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevaa pakolaista tarjoamalla hallittu ja turvallinen reitti pakolaisleireiltä suojeluun YK:n ja omien viranomaistemme huolella valitsemille henkilöille.

Norja on jo nostanut kiintiönsä 3 120:een. Ruotsi vastaanottaa tänä vuonna 3400 kiintiöpakolaista ja valmistautuu ensi vuonna nostamaan kiintiön 5 000:een. Mikäli Suomi olisi kunnioittanut globaalia oikeudenmukaisuutta puistattavan juhlarahasuunnitelman sijaan reagoimalla aidosti maailmanlaajuisen pakolaistilanteen pahenemiseen ja nostamalla pakolaiskiintiötä samassa suhteessa pakolaisten määrän kasvun kanssa, myös meidän kiintiömme olisi nyt samaa kokoluokkaa naapurimaiden kanssa.

Pakolaiskiintiön suuruudesta päättää eduskunta syksyn talousarviokäsittelyssä. Hallitus kokoontuu päättämään budjettiesityksensä yksityiskohdista elokuun budjettiriihessä. Meidän yli 40 suomalaisen eri alojen kansalaisjärjestön ja yhteiskunnallisen vaikuttajan yhteinen työ jatkuu, ja mukaan tarvitaan entistä useampia teistä. Kerrotaan kuuluvasti hallitukselle ja eduskunnalle millaisen Suomen haluamme. Pakolaiskiintiön kasvattamisen aika on nyt.

Teksti Mikko Aarnio. Kirjoittaja työskentelee oikeudellisena asiantuntijana Amnestyn Suomen osastossa.

”Suomen pakolaiskiintiöön pääseminen vahvisti, että elämäni on elämisen arvoista.”

Vuoden pakolaisnainen Bahar Mozaffari muistuttaa, ettei pakolaisuus ole vain pakolaisten itsensä, vaan koko ihmiskunnan ongelma. Pakolaiskiintiön kautta Suomi voi auttaa heikoimpia ja edistää oikeudenmukaisuutta.

Pakolaisten uudelleensijoittaminen on paras ja toimivin tapa auttaa kaikkein suurimmassa hädässä olevia ihmisiä maailman kriiseissä ja samalla vahvistaa globaalia oikeudenmukaisuutta. Siksi Suomen tulisi nostaa omaa vuosittaista pakolaiskiintiötään. Näin ajattelee Bahar Mozaffari, jonka Suomen Pakolaisapu valitsi maaliskuussa vuoden 2017 pakolaisnaiseksi.

Aihe koskettaa Baharia myös henkilökohtaisesti, sillä hän tuli poikansa kanssa Suomeen kiintiöpakolaisena Turkista vuonna 2006.

Reilua vuotta aiemmin Bahar oli joutunut jättämään synnyinmaansa Iranin poliittisista syistä. Hän oli mukana iranilaisia ja Afganistanista Iraniin paenneita naisia auttavassa järjestössä, joka tuki hauraassa asemassa olevia naisia esimerkiksi järjestämällä kätilöitä avuksi synnyttämässä oleville paperittomille pakolaisille.

”Järjestön toiminta oli kuitenkin hallituksen vastaista, ja siksi siitä rangaistiin jopa kuolemalla”, Bahar kertoo.

Baharin henkilökohtainen turvallisuustilanne alkoi heiketä sen jälkeen, kun Iranin viranomaiset saivat vihjeen hänen yhteydestään järjestöön. Jouduttuaan kolmannen kerran kuulusteluihin asiasta Baharin ystävät kehottivat häntä lähtemään maasta, sillä samoihin aikoihin hallitus oli pidättänyt paljon ihmisiä epäiltyinä vastaavasta toiminnasta.

”Isäni ystävät järjestivät minulle ja 16 kuukauden ikäiselle pojalleni salakuljettajan kautta lentoliput Turkkiin. Meillä ei ollut mitään tietoa, mitä meille tapahtuisi sinne pääsemisen jälkeen.”

Kiintiön kautta turvaan

Turkissa Bahar selvitti ystävänsä kanssa, voisiko hän sittenkin palata takaisin Iraniin. Se näytti kuitenkin liian vaaralliselta.

Koska Turkki ei myönnä turvapaikkaa iranilaisille, Bahar tiesi, ettei sinne jääminen olisi pysyvä ratkaisu tilanteeseen. Hän alkoi kartoittaa mahdollisuuksia päästä Eurooppaan.

”Minulle kerrottiin, että ainoa vaihtoehto olisi matkustaa salakuljettajan kyydissä Välimeren yli. Tapasin erään salakuljettajan ja aluksi kaikki vaikutti lupaavalta. Sitten hän vaati, että minun täytyisi huumata poikani matkan ajaksi varmistaakseni, ettei hän ala itkeä. Äitinä en voinut suostua siihen.”

Bahar jäi poikansa kanssa pakolaiseksi Turkkiin.

”Asuimme hyvin hankalissa olosuhteissa Ispartan kaupungissa. Minun oli vaikea hankkia meille toimeentuloa emmekä voineet liikkua vapaasti ilman poliisin lupaa. Varsinkin pakolaisnaisille Turkki on myös turvaton maa. En pystynyt edes haaveilemaan paremmasta tulevaisuudesta, vaan odotimme ja yritimme selviytyä.”

Turkissa Bahar kuuli ystävänsä kautta mahdollisuudesta hakea YK:n pakolaisjärjestön UNCHR:n pakolaisstatusta. Hänelle myönnettiin pakolaisasema nopeasti, mutta kesti noin puoli vuotta, ennen kuin Bahar kuuli pääsevänsä poikansa kanssa kiintiöpakolaiseksi Suomeen.

”Tämän jälkeen Suomen viranomaiset haastattelivat minua, kartoittivat tilanteeni ja antoivat perustietoa Suomesta”, hän muistelee.

Helmikuussa 2006 Bahar muutti poikansa kanssa Espooseen, missä hän asuu yhä. Bahar ei osaa arvioida, mitä olisi tapahtunut, jos Suomi tai jokin toinen valtio ei olisi ottanut heitä vastaan.

”Antamalla minulle pakolaiskiintiön kautta turvan ja uuden mahdollisuuden elämään Suomi vahvisti minulle, että elämäni on kaikesta huolimatta elämisen arvioista.”

Kyse ei ole rahasta vaan asenteesta

Baharin mielestä kiintiöpakolaisjärjestelmän suurin etu on se, että sen ansiosta hädässä olevien ihmisten ei tarvitse turvautua vaarallisiin reitteihin hakiessaan turvaa. Hän muistuttaa, että Suomella on YK:n jäsenenä velvollisuus osallistua kansainvälisten ongelmien, kuten pakolaisten määrän kasvun, ratkaisemiseen.

”Globaalisti katsottuna Suomi on hyvinvoiva ja menestyvä valtio, jolla on toimivat yhteiskunnalliset rakenteet. Kun sanotaan, ettei Suomella ole varaa nostaa pakolaiskiintiötä, mielestäni kyse ei ole rahasta vaan maahanmuuttovastaisesta asenteesta ja hyvinvointisovinismista”, Bahar sanoo.

Baharin mukaan pakolaisuutta täytyykin lähestyä kansallisen ajattelun sijaan globaalista näkökulmasta. Ihmisten liikkumista on mahdotonta pysäyttää, sillä sodat, kriisit, globaali epätasa-arvoisuus, räikeät elintasoerot ja näköalattomuus ajavat ihmisiä etsimään turvaa sekä parempaa elämää muualta.

”Pakolaisuus ei ole pelkästään pakolaisten, vaan koko ihmiskunnan ongelma”, hän sanoo.

Siksi suomalaisten tulisi nähdä itsensä osana laajempaa kokonaisuutta.

”Pakolaiset eivät ole numeroita vaan ihmisiä. Jos uskomme siihen, että kaikki ovat yhdenvertaisia, jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja jokaisella on oikeus turvalliseen elämään, voimme lähestyä tilannetta pakolaisten näkökulmasta. Silloin ymmärrämme, miksi jokainen suomalaisen on tunnettava vastuunsa pakolaisten auttamisessa.”

Seitsemän väitettä ja faktaa pakolaiskiintiöstä

Pakolaiskiintiötä voi kasvattaa vasta kun turvapaikanhakijatilanne on hallinnassa.

Epätosi. Pakolaiskiintiön koko ja turvapaikanhakijoiden määrä eivät sulje toisiaan pois, vaan kyse on kahdesta rinnakkaisesta järjestelmästä. Kiintiössä vastaanotetaan pakolaisia suoraan leireiltä. Heillä on jo Suomeen muuttaessaan pakolaisasema. Turvapaikanhakijat hakeutuvat itse maahan ja hakevat kansainvälistä suojelua. Turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus, ja suojelun tarve arvioidaan turvapaikkaprosessissa. Esimerkiksi Ruotsiin on vuosia saapunut suhteellisesti eniten turvapaikanhakijoita Euroopassa, siitä huolimatta maa korottaa pakolaiskiintiönsä 5000 henkilöön ensi vuonna.

Pakolaiskiintiön kautta autetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia.

Tosi. Pakolaiskiintiöön valitaan henkilöitä, joille paluu kotimaahan tai pysyvä asettuminen oleskelumaahan ei ole vaihtoehto. Kiintiöön valittavilla ihmisillä ei välttämättä ole resursseja tai mahdollisuutta lähteä itsenäisesti hakemaan turvapaikkaa. Usein ainoa vaihtoehto on odottaa pakolaisleirillä. Kiintiöön valittavat pakolaiset tarvitsevat esimerkiksi terveydentilansa tai muun yksilöllisen syyn vuoksi erityistä apua. Uudelleensijoitukseen valitaan muun muassa vammaisia, sairaita, kidutettuja, yksinhuoltajia, väkivaltaa kokeneita naisia ja lapsia. Pitkittyneiden konfliktien seurauksena monet ovat joutuneet elämään väliaikaiseksi tarkoitetuilla leireillä jopa vuosikymmeniä.

Kuntapaikkojen puute on este pakolaiskiintiön korottamiselle.

Epätosi. Kuntapaikkojen puutetta on käytetty yhtenä perusteluna sille, että kiintiötä ei voida nostaa. Kunnat ovat tänä ja viime vuonna tarjonneet ennätyksellisen määrän kuntapaikkoja, ja pääsy pakolaisleireiltä kuntiin on nopeutunut. Kuntapaikoista on silti yhä pulaa, sillä niitä tarvitsevat myös myönteisen oleskelulupapäätöksen turvapaikkahakemukseensa saaneet ihmiset vastaanottokeskuksissa. Amnestyn kuntavaalikampanjassa yli 2100 ehdokasta sitoutui tarjoamaan kuntapaikkoja kotikunnassaan.

Kiintiön kautta Suomeen tulee terroristeja.

Epätosi. Pakolaiskiintiöön valittavat henkilöt ovat käyneet läpi perusteellisen valintaprosessin. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR haastattelee pakolaiset, ja esittää Suomelle listan kiintiöön valittavista henkilöistä. Tämän jälkeen Suomen viranomaiset, yleensä ELY-keskus, maahanmuuttovirasto ja suojelupoliisi, tekevät valintamatkan pakolaisleirille ja haastattelevat henkilökohtaisesti kiintiöön valittavat henkilöt. Muun muassa suojelupoliisi tutkii henkilöiden taustat.

Kaikkia ei kuitenkaan voi pelastaa, turha auttaa ketään.

Epätosi. Jokaisen pakolaisen takana on oma tarina, ja jokaisen paon taustalla oma syy. Jokainen pakolainen on joutunut tekemään vaikean päätöksen jättää kaiken taaksensa ja paeta tuntemattomaan. Jos voimme helpottaa yhden ihmisen elämää, miksemme tekisi sitä?

Pakolaisia pitää auttaa siellä missä he ovat. Meille ei enää mahdu.

Epätosi. Lähes yhdeksän kymmenestä pakolaisesta on kehitysmaissa. Yli puolet maailman pakolaisista on vain kymmenessä maassa, joista yksikään ei ole kehittynyt maa. Vauraiden maiden on osallistuttava vastuunjakoon. Suomi muiden EU-maiden kanssa on leikannut kehitysyhteistyöstä, jolla sekä puututaan pakolaisuuden syihin että tuetaan leireillä eläviä pakolaisia.

Suomi on laskenut pakolaiskiintiötään, vaikka maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan.

Tosi. Suomi nosti pakolaiskiintiötään vuosille 2014 ja 2015, jolloin vastaanotettiin 1050 henkilöä kiintiön kautta. Suomi halusi päätöksellään osoittaa tukensa Syyrian vaikealle tilanteelle. Maailmassa on edelleen enemmän pakolaisia kuin koskaan. Yli viisi miljoonaa syyrialaista on joutunut pakenemaan kotimaastaan. Tästä huolimatta Suomi laski pakolaiskiintiönsä takaisin 750 henkilöön viime vuonna.

Yli 40 järjestöä vetoaa hallitukseen pakolaiskiintiön korottamiseksi

Hallituksen kehysriihessä huhtikuun lopussa luodaan suuntaviivat Suomen taloudelle seuraavalle vuodelle. Järjestöt vaativat, että pakolaiskiintiötä korotetaan vuodelle 2018. Kiintiön korottamisen puolesta puhuvat myös Sixten Korkman ja Kari Mäkinen.

”Suomi voi vauraana maana auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, vaikka tästä aiheutuu kustannuksia. Myönteisten asenteiden ja onnistuneen kotouttamispolitiikan avulla voidaan kustannuksia pienentää merkittävästi”, sanoo taloustieteen professori Sixten Korkman.

Korkman osallistuu järjestöjen kampanjaan pakolaiskiintiön korottamiseksi.

”Argumentti kiintiön nostamisen puolesta on ensisijaisesti moraalinen, ei taloudellinen”, Korkman muistuttaa.

Pakolaiskiintiön korottamisen puolesta puhuu myös arkkipiispa Kari Mäkinen.

”Pakolaiskiintiön nostaminen olisi merkki siitä, että halutaan kantaa vastuu heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä. Silloin emme suojele vain heitä, vaan myös oman yhteiskuntamme eettistä perustaa – sitä, millainen maa Suomi on”, Mäkinen sanoo.

Poliitikkojen lunastettava puheet

Useat ministerit ja puoluejohtajat ovat esittäneet mahdollisuutta nostaa pakolaiskiintiötä merkittävästi. Lupaukset pakolaiskiintiön nostosta on usein sidottu siihen, että Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä laskee.

”Perustelu ontuu, sillä suojelun tarpeessa olevia ihmisryhmiä ei pidä asettaa vastakkain. On silti aika lunastaa puheet nyt, kun turvapaikanhakijoiden määrä on merkittävästi laskenut”, sanoo Pia Lindfors, Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja.

Vaikka syksyllä 2015 Suomeen saapui paljon turvapaikanhakijoita, viime vuonna määrä laski 2000-luvun normaalitasolle.

”Hallitus peräänkuuluttaa hallittua maahanmuuttoa. Pakolaiskiintiö on juuri sitä. Nostamalla kiintiötä Suomi voi vaikuttaa siihen, että sodan ja konfliktien pakoon ajamat lapset eivät joudu eroon vanhemmistaan ja saavat kasvaa turvassa perheensä kanssa”, sanoo Hanna Markkula-Kivisilta, Pelastakaa Lapset -järjestön toiminnanjohtaja.

Kunnat valmiita vastaanottoon

Pakolaiset pääsevät muuttamaan Suomeen tarkoin määritellyn prosessin kautta, yleensä perhekunnittain. Tämä edesauttaa kotoutumista, kun perhe on turvassa ja kotikuntaan päästään muuttamaan suoraan.

Pakolaisille myönnettävien kuntapaikkojen määrää on saatu lisättyä. Amnestyn vaalikampanjassa yli 2100 kuntavaaliehdokasta sitoutui vastaanottamaan pakolaisia kotikuntaansa. Kuntapaikkojen puutetta on kuitenkin pidetty yhtenä perusteena kiintiön pitämiselle nykyisellä tasolla.

”Viesti on selvä: kunnat haluavat kantaa vastuunsa kansainvälisestä pakolaistilanteesta. Eduskunnan on ryhdyttävä samaan. Tämä on erityisen tärkeää aikana, jolloin turvapaikkalinjauksia on kiristetty ja Suomeen pääsyä vaikeutettu niin sisä- kuin ulkorajoja sulkemalla”, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson toteaa.

Suomi laski kiintiötään, vaikka maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan

Kolme vuotta sitten Suomi korotti väliaikaisesti pakolaiskiintiötään 1050 henkilöön, mutta laski sen viime vuonna takaisin 750 henkilöön, samalle tasolle kuin kiintiö on ollut vuodesta 2003 lähtien. Samassa ajassa vainoa tai ihmisoikeusloukkauksia pakenemaan joutuneiden määrä on lisääntynyt 17,1 miljoonasta 65,3 miljoonaan. Kansainvälisten, pääosin pakolaisleireillä elävien pakolaisten määrä on niin ikään yli kaksinkertaistunut, 9,7 miljoonasta 21,3 miljoonaan.

”Jos kiintiö olisi kasvanut samassa suhteessa, sen tulisi olla nykyään yli 2800. Norja on päässyt tälle tasolle. Suomellakin on varaa parempaan”, sanoo Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula.  

Norjan pakolaiskiintiö tälle vuodelle on 3 120. Kanada puolestaan on vastaanottanut reilun vuoden aikana yli 40 000 syyrialaista pakolaista. Myös Ruotsi kasvattaa pakolaiskiintiötään ensi vuonna 5 000:een, vaikka Ruotsiin on saapunut jo pitkään Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita.

”Valitettavasti olemme nähneet myös toisensuuntaista kehitystä, kun pitkään kiintiöpakolaisten vastaanotossa ykkösenä ollut Yhdysvallat leikkasi kiintiönsä puoleen. Suomen on erityisen tärkeää reagoida nyt, kantaa vastuunsa ja osoittaa inhimillisyytensä”, Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen sanoo.

Pakolaiskiintiön kautta autetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä: väkivaltaa kokeneita naisia, yksinhuoltajaäitejä, lapsia, vammaisia ja kidutettuja. Viime vuosina noin puolet kiintiöön valituista on ollut lapsia.

Eilen julkaistun vetoomuksen sisäministeri Paula Risikolle on allekirjoittanut jo yli 4000 ihmistä. Keskustelua käydään sosiaalisessa mediassa tunnuksella #MeVälitämme.

Kampanjassa ovat mukana Amnesty International Suomen osasto, Suomen Punainen Risti, Suomen Pakolaisapu, Pakolaisneuvonta, Pelastakaa lapset, Suomen Ekumeeninen Neuvosto, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat, Ihmisoikeusliitto, Kirkon Ulkomaanapu, Plan International Suomi, Suomen Lähetysseura, Väestöliitto, Suomen UNICEF, Suomen YK-liitto, Naisasialiitto Unioni, Lastensuojelun Keskusliitto, Suomen somalialaisten liitto, Monika-Naiset liitto ry, Ensi- ja turvakotien liitto, SOS-Lapsikylä, Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura ETMU ry, Raster, Vapaa liikkuvuus -verkosto, Suomen UN Women ry, Emmaus Finland ry, Kehys ry, Suomen Mielenterveysseura, Kynnys ry, Emmaus Helsinki ry, Vammaiskumppanuus ry, Seta, Solidaarisuus, Emmaus-Westervik, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Setlementtiliitto, Suomen World Vision, Taksvärkki ry, Frikyrklig Samverkan, Changemaker, Kehitysmaayhdistys Pääskyt, Kehitysvammaliitto, Kalliolan nuoret, Reilu kauppa ry, Trasek ry.