Tag Archives: naisiin kohdistuva väkivalta

Harmaan eri sävyt -hankkeesta lisäresursseja järjestöjen ihmiskaupan vastaiseen työhön

Vuoden 2018 alussa alkoi Monika-Naiset liiton, PakolaisneuvonnanPro-tukipisteen ja Rikosuhripäivystyksen yhteinen Harmaan eri sävyt -hanke Yhteisvastuukeräyksen tuotoilla. Hankkeen tavoitteena on tehostaa järjestöjen ihmiskaupan vastaista työtä tavoittamalla, tunnistamalla ja tukemalla nykyistä paremmin ihmiskaupan uhreja ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Yhteisvastuu-hankkeen nimeksi valittu ”Harmaan eri sävyt” muistuttaa, että ihmiskaupassa tapaukset eivät ole mustavalkoisia, ja esimerkiksi pakkoavioliittoon tai seksuaaliseen hyväksikäyttöön kytkeytyvää ihmiskauppaa voi olla erityisen vaikea tunnistaa juuri ihmiskaupaksi.

Monika-Naisten eri toiminnoissa kohdataan vuosittain yli tuhat maahanmuuttajataustaista naista. Pääpaino järjestön työssä on väkivaltaa kohdanneissa naisissa ja lapsissa, ja palveluissa on vuosittain myös ihmiskaupan uhreja. Harmaan eri sävyt -hanke on mahdollistanut järjestöön erillisen henkilöstöresurssin, jonka myötä järjestön sisällä ihmiskaupan vastaisen työn järjestelmällisen kehittämisen, tehokkaamman tunnistamisen, auttamisen ja vaikuttamis- ja verkostotyön. Hankerahoitus tekee mahdolliseksi myös kiireellisen kriisiauttamisen pienen kriisirahaston avulla.

Ajankohta Harmaan eri sävyt -hankkeen aloitukselle ei voisi olla osuvampi, sillä ihmiskauppa on parhaillaan julkisessa keskustelussa pinnalla hyvin aktiivisesti. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI) julkaisivat maaliskuussa 2018 selvityksen ihmiskaupan uhrien auttamista koskevan lainsäädännön toimivuudesta ja huhtikuussa Yhdenvertaisuusvaltuutettu antoi ensimmäisen kertomuksensa eduskunnalle. Kertomuksessa esiteltiin myös HEUNIn kanssa tehdyn selvityksen tulokset ja toimenpidesuositukset sekä annettiin yhdeksän (9) suositusta, joista kaksi koski erityisesti ihmiskaupan uhreja. Kertomuksen suosituksissa painotetaan, että ihmiskaupan uhrit ovat haavoittuva ryhmä, joiden auttamisen uhrilähtöisyys on varmistettava myös lainsäädännöllä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu teki myös vuoden 2017 aikana selvityksen koskien seksuaalisesti hyväksikäytettyjen nigerialaistaustaisten uhrien kohtelua oleskelulupaprosessissa. Tässä selvityksessä kävi ilmi, että Suomi ei kaikilta osin täytä sitovia kansainvälisiä sopimusvelvoitteitaan koskien ihmiskaupan uhreja.

Ihmiskauppa on ennen kaikkea itsemääräämisoikeuden riistoa, ja henkilö voi olla ihmiskaupan uhri, vaikka saattaa itse ajatella suostuneensa tilanteeseen, jossa häntä hyväksikäytetään. Mielikuvamme ihmiskaupasta saattavat vaikeuttaa ihmiskaupan tunnistamista ja uhrien auttamista; kuvastossa usein fyysisissä kahleissa näkyvä itkevä hahmo ei aina vastaakaan sitä todellisuutta, jonka näemme edessämme tai jonka edessä helposti käännämme katseemme toiseen suuntaan.

Suurin osa ihmiskaupan uhreista ei näy viranomaisten tilastoissa, ja uhrille kynnys hakea apua on erittäin korkea. Meidän huolemme koskee erityisesti niitä uhreja, jotka eivät syystä tai toisesta pääse viralliseen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään ja jäävät virallisen järjestelmän tunnistamattomiksi sekä ilman lakisääteisiä ihmiskaupan uhrille suunnattuja palveluita. Mm. ihmiskaupparaportoija on toistuvasti huomauttanut, että erityisesti seksuaaliseen hyväksikäyttöön linkittyvää ihmiskauppaa tunnistetaan heikosti kaikkialla Suomessa, ja kuitenkin iso osa Euroopassa tapahtuvasta ihmiskaupasta liittyy nimenomaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Erityisesti naisten kohdalla tiukan luokituksen tekeminen ei aina kerro koko totuutta. Nainen voi joutua yhtäaikaisesti työperäisen ihmiskaupan ja seksuaalisen väkivallan uhriksi. Usein uhrin kohdalla ihmiskauppaan linkittyvä hyväksikäyttö onkin vain yksi haavoittavista tekijöistä tai hyväksikäytön kokemuksista.  Kokemuksia saattaa olla kerrostuneena useampien vuosien tai jopa vuosikymmenten ajoilta. Ihmiskauppa on hyvin harvoin se syy, miksi uhri itse hakeutuu järjestöjen matalan kynnyksen palveluihin tai kaupunkien sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Ihmiskauppa ei meidän asiakas- ja kohderyhmämme näkökulmasta ole erotettavissa naisiin kohdistuvan väkivallan muista erityiskysymyksistä. Suomessa ei ole ajantasaista selvitystä maahanmuuttajataustaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan laajuudesta. Liiton tilastojen mukaan maahanmuuttajanaiset kokevat väkivaltaa sekä kantasuomalaisten että maahanmuuttajataustaisten miesten ja yhteisöjen taholta. Optulan selvityksen mukaan (2014) maahanmuuttajien riski joutua pahoinpitelyrikoksen uhriksi Suomessa on kaksi ja puoli -kertainen kantaväestön riskiin nähden.

On tärkeää muistaa, että kaikessa naisiin kohdistuvassa väkivallassa suurin osa kokemuksista jää piiloon. Jokainen ihmiskaupan uhri kuitenkin ansaitsee pääsyn avun piiriin, ja sen, että apu on saavutettavissa huolimatta kieli-, ja kulttuuritaustasta, luku- ja kirjoitustaidosta, oleskeluluvasta tai muista avun saantia vaikeuttavista tekijöistä.

Teksti: Anna Nuotio, Ihmiskaupan vastaisen työn koordinaattori, Kriisikeskus Monika, Monika-Naiset liitto ry
Lisätietoa: anna.nuotio(at)monikanaiset.fi tai puh. 050 3592 904

Lausunto työvaliokunnalle yhteenvedosta Istanbulin sopimuksen toimeenpano-ohjelmaan esitetyistä toimenpiteistä

Naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnan toimikunta
Työvaliokunta (STM, OM, SM, UM, THL)
26.10.2017

Monika-Naiset liitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua ko. asiassa. Liitto osallistui myös asiasta järjestettyyn järjestökuulemiseen.

Naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ on Monika-Naiset liitto ry:n toiminnan ydin. 19 toimintavuoden aikana liittoon on kertynyt erityisosaamista pari- ja lähisuhdeväkivallan ja väkivallan kulttuuristen erityispiirteiden kuten pakkoavioliiton, kunniaan liittyvän väkivallan ja ihmiskaupan uhrien auttamistyöstä. Liiton Voimavarakeskus Monika ja Turvakoti Mona toimivat kriisipalveluja tälle erityiskohderyhmälle. Lisäksi tuemme kotoutumista, työllistymistä ja naisten yhdenvertaista asemaa ja oikeuksia Suomessa.

Monika-Naiset liitto ry pitää ensiarvoisen tärkeänä, että Istanbulin sopimuksen edellyttämien velvoitteiden toimeenpano toteutetaan Suomessa kunnianhimoisesti ja riittävillä resursseilla. Lausunnon kohteena on yhteenveto toimenpide-ehdotusten koosteesta vuosille 2018–2021. Valitettavasti työryhmän esitys toimenpiteistä ei ole vielä riittävä ja siihen liittyy huolenaiheita, joita seuraavassa lyhyesti käsittelemme:

Artikla 11

Liitto muistuttaa, että Istanbulin sopimus velvoittaa tekemään säännöllisin väliajoin väestöpohjaisia tutkimuksia arvioidakseen kaikkeen sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien väkivallan muotojen laajuutta ja kehityssuuntia. Suomessa ei ole ajantasaista selvitystä maahanmuuttajanaisiin kohdistuvan väkivallan laajuudesta ja kehityssuunnista. Liitto on huolissaan erityisesti kunniaan liittyvän väkivallan, pakkoavioliittojen ja tyttöjen sukuelinten silpomiseen liittyvien ilmiöiden lisääntymisestä Suomessa ja siitä, että viranomaiskentällä ei ole tietoa eikä osaamista puuttua ja toimia tilanteissa.
Liitto ehdottaa lisättäväksi toimenpanosuunnitelmaan vuosille ko. aiheeseen liittyvien tutkimusten laatimista korvamerkityllä resurssilla.

Artikla 12

Artikla velvoittaa kiinnittämään erityistä huomiota haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisryhmiin, erityisesti mm. maahanmuuttajat, prostituoidut, seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, lapset ja ikäihmiset. Artikla velvoittaa varmistamaan, että kulttuuriin, tapoihin, uskontoon ja perinteisiin liittyvät väkivallanteot eivät ole oikeutettuja ja näiden poistamiseksi on tehtävä tarvittavat toimenpiteet ja lainsäädännölliset muutokset.

Liitto ehdottaa lisättäväksi toimeenpanosuunnitelmaan näihin haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi tarkoitetut toimenpiteet ja resurssit. Erityisesti nykyisessä hyvin maahanmuuttokriittisessä tilanteessa haavoittuvassa asemassa olevat naiset ja lapset ovat erityisen alttiita väkivallan teoille.

Artikla 13

Artikla edellyttää, että valistuskampanjoita ja – ohjelmia toteutetaan yhteistyössä kansalaisjärjestöjen ja erityisesti naisjärjestöjen kanssa.

Toimeenpanosuunnitelmassa ei kuitenkaan mainita yhtään järjestöä eikä naisjärjestöä, vaikka muissa toimenpidekohdissa niihin viitataan. On muistettava, että järjestöillä on erittäin tuloksellista toimintaa turvapaikanhakijoille ja muille Suomeen muuttaneille perheille kotoutumisen edistämiseksi. Järjestöt, mukaan lukien maahanmuuttajien perustamat omat järjestöt, tekevät paljon valistustyötä kohderyhmän parissa. Tätä osaamista ja verkostoja on hyödynnettävä ja sille on osoitettava riittävät resurssit.

Artikla 15

Ammattihenkilöstölle suunnattavassa koulutuksessa on huomioitava väkivallan uhrien kanssa työskentely: uhrien tunnistaminen, palveluun ohjaaminen ja tukeminen. Nykyisissä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikoulutuksissa tätä käsitellään erittäin ohuesti. Erityisesti marginaaliryhmiin kuuluvien henkilöihin kohdistuvaa väkivaltaa ei osata tunnistaa, puuttua ja ohjata.

Liitto ehdottaa lisättäväksi toimenpiteisiin väkivaltatyön koulutuksen kaikille ammattiasteille sisältäen haavoittuvat ryhmät ja heihin kohdistuvan väkivallan erityispiirteet (ml. kunniaan liittyvä väkivalta, pakkoavioliitto, ihmiskauppa, paritus).

Artikla 20

Liitto on huolissaan siitä, miten varmistetaan että yleisissä tukipalveluissa työskentelevällä henkilöstöllä on riittävä osaaminen tunnistaa ja auttaa naisiin kohdistuvan väkivallan uhreja.

Suuri huolemme on, osataanko tulevassa sote- ja maakuntauudistuksessa ottaa huomioon näiden haavoittuvien ryhmien tarpeet väkivallan ennaltaehkäisyssä ja kotoutumisessa, pystytäänkö parantamaan palvelujen saatavuutta, laatua ja yhdenvertaisuutta tai vahvistuvatko eriarvoisuutta ja ulkopuolisuutta tuottavat rakenteet entisestään.

Miten tulevissa muutoksissa turvataan työntekijöiden osaaminen maakuntatasolla? Onko tämän tulossa lisää resursseja ja suunnitelmallista, pitkäjänteistä koulutusta, johon olisi suuri tarve ja mihin myös Istanbulin sopimus velvoittaa? Miten varmistetaan, että uudistuksessa taataan muutkin Istanbulin sopimuksen velvoitteet palveluista väkivaltaa kokeneille naisille ja esimerkiksi seksuaalirikoksen uhreille, matalan kynnyksen palvelut ja turvakodit siten, että ne ovat lähellä ja saatavilla.

Liitto on huolissaan kohderyhmänsä mahdollisuudesta päästä tuen piiriin tulevassa rakenteessa, koska nykyisessäkin järjestelmässä haavoittuvat ryhmät ovat jääneet palvelujen ulkopuolelle, eikä peruspalveluissa ole pitkäjänteisen koulutuksen puuttuessa riittävästi osaamista tunnistaa ja tukea väkivaltaa kokeneita maahanmuuttajataustaisia naisia.

Artikla edellyttää, että uhrien saatavilla on palveluja, jotka helpottavat heidän toipumistaan väkivallasta. Näihin olisi sisällytettävä mm. oikeudellista apua, psykologista neuvontaa, taloudellista apua, asumisjärjestelyjä ja avustamista työn saannissa. Toimeenpanoehdotussuunnitelmasta ei käy ilmi, miten nämä tukipalvelut toteutetaan.

Liitto muistuttaa, että nykyisin tällaisia tukipalveluja on olemassa riittämättömästi/olemattomasti ja ne ovat järjestöjen varassa ja niiden pitkäjänteinen rahoitus on epävarmaa. Turvakotijakson jälkeiset palvelut ovat kunnan järjestämisvastuulla. Käytännössä tämä ei riittävästi toteudu.

Artikla 23

On myönteistä, että turvakotien toimintaan osoitettuja määrärahoja on viime vuosina lisätty. Toimeenpanosuunnitelmassa esitetyt 19 miljoonaa euroa v. 2019 on kuitenkin edelleen riittämätön. Turvakotien rahoitus on turvattava vastaamaan Euroopan neuvoston suosituksia.

Artikla 25

On myönteistä, että SERI-tukikeskuksia suunnitellaan myös Turkuun, Tampereelle, Kuopioon ja Ouluun. On tiedossa, että maahanmuuttajataustaiset naiset kokevat kantaväestöä useammin väkivaltaa, mutta saamamme tiedon mukaan tähän saakka Helsingissä toimiva SERI-keskus ei ole tavoittanut kohderyhmää.

Liitto on huolissaan tämän haavoittuvan ryhmän jäämisestä palvelujen ulkopuolelle. Suunnittelutyössä ja viranomaisten koulutuksessa on panostettava nykyistä paljon enemmän siihen, että myös maahanmuuttajataustaiset seksuaalisen väkivallan uhrit löytävät avun piiriin. Lisäksi huolemme on, että nykyisin avun saamisen ehtona on se, että rikos tapahtui 30 päivän sisällä avun hakemisesta. On tiedossa, että seksuaalisen väkivallan uhrilla on todella korkea kynnys hakea apua ja usein siihen menee kuukausia, jopa vuosia. 30 päivän rajaus vaikuttaa erityisesti haavoittuvimpien ryhmien avun hakemiseen ja saamiseen.

Artikla 32

Artikla 32 velvoittaa, että pakottamalla solmitut avioliitot on voitava mitätöidä, kumota tai purkaa aiheuttamatta uhrille kohtuutonta taloudellista tai hallinnollista taakkaa.

Oikeusministeriön teettämässä muistiossa 18.10.2017 tunnustetaan pakkoavioliiton mitätöinnin tarve. Sillä olisi merkitystä erityisesti uhrin näkökulmasta: mitätöinnin jälkeen pakolla solmittua avioliittoa ei ole olemassa. Samalla valtio toteaisi, että uhrin kohdalla tapahtui vääryys ja hänen perus- ja ihmisoikeuksiaan on loukattu.

Monika-Naiset liitto ry on vuosia vaatinut toimenpiteitä pakkoavioliiton mitätöinnin / kumoamisen mahdollistamiseksi.

Liitto on erittäin huolissaan siitä, että työryhmän yhteenvedossa artiklaa 32 ei ole käsitelty ollenkaan. On erittäin tärkeää, että tähän artiklaan liittyvät toimenpiteet ja vaatimukset sisällytetään toimenpiteisiin Istanbulin sopimuksen vaatimalla tavalla.

Artikla 37

Istanbulin sopimus edellyttää, että aikuisen tai lapsen tahallinen pakottaminen avioliittoon säädetään rangaistavaksi.

Valitettavasti, työryhmän yhteenvedossa ei näy se, miten rangaistavuus varmistetaan. Em. oikeusministeriön teettämässä muistiossa tuodaan esiin, että olemassa oleva lainsäädäntö ei toimi toivotulla tavalla. Pakkoavioliittotapausten lisääntymisestä huolimatta Suomessa ei ole yhtään tuomiota asiasta.

Työryhmän esittämät toimenpiteet ovat tärkeitä, mutta eivät riittäviä. Jo nyt tiedossa on, että viranomaisilla ei ole riittävästi tietoa ja osaamista puuttua ja toimia pakkoavioliitto- / uhkatilanteissa. Esitetyillä toimenpiteillä ei edelleenkään pystytä varmistamaan teon rangaistavuutta.

Monika-Naiset liitto on vuosia vaatinut pakkoavioliiton kriminalisointia erillisellä lailla.

Liitto esittää huolensa ja vaatii artiklan 37 toimeenpanoon konkretiaa ja korvamerkittyjä resursseja.

Artikla 38

On myönteistä, että tyttöjen sukuelinten silpomiseen on kiinnitetty huomiota ja resurssitarve on arvioitu. On tärkeää, että työlle myös annetaan tarvitut korvamerkityt resurssit.

Artikla 53

Monika-Naiset liitto on huolissaan siitä, että lähestymiskiellon hakeminen muuttui 2016 alussa maksulliseksi. 250 euron maksu voi aiheuttaa hakijalle kohtuuttoman taloudellisen taakan, mikä on Istanbulin sopimuksen vastaista. Maksu vaikeuttaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien väkivallan uhrien avun hakemista ja saamista.

Työryhmän yhteenvedossa ei ole toimenpiteitä artikla 53 liittyen. Liitto esittää, että toimenpide-ehdotuksena on lähestymiskiellon hakemisen maksuttomaksi muuttaminen.

Artikla 59

Artikla edellyttää, että uhreille, joiden oleskelulupa riippuu puolison tai kumppanin kotipaikka-asemasta, myönnetään avioliiton tai suhteen purkauduttua itsenäinen oleskelulupa riippumatta avioliiton tai suhteen kestosta.

Siitä huolimatta, että Suomessa on tehty tarvittavat muutokset ulkomaalaislainsäädäntöön (pykälä 54), käytännössä hakemuksen käsittelyssä sitä ei sovelleta. On varmistettava Istanbulin sopimuksen vaatimusten toteutuminen oleskelulupahakemusten käsittelyssä.

Monika-Naiset liiton tietoon tulee lähes viikoittain avunpyyntö naiselta, joka on saanut kielteisen oleskelulupapäätöksen hyvin vakavasta avioliitossa / suhteessa tapahtuneesta väkivallasta huolimatta.

Liiton edustaja nosti mm. tämän asian esille työryhmän järjestämässä kuulemistilaisuudessa. Liitto odottaa, että artiklan 59 toimeenpano, esim. Migrin viranomaisia kouluttamalla, sisällytetään työryhmän suunnitelmaan.

Toimenpiteiden yhteensovittaminen

Työryhmän toimeenpano-ohjelmassa ehdotetaan selvitettäväksi, tarvitaanko osaamiskeskusta liittyen naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan torjuntaan.

Monika-Naiset liitto ja muut naisjärjestöt ovat vuosia vaatineet naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn koordinointikeskuksen perustamista Suomeen. Keskukselle olisi turvattava riittävät korvamerkityt taloudelliset resurssit.

Liitto on erittäin huolissaan siitä, että toimeenpanoehdotuksena on edelleen vain selvittää keskuksen tarvetta.

On ensiarvoisen tärkeää, että Istanbulin sopimuksen vaatimusten toteuttaminen otetaan Suomessa vakavasti ja työlle kohdennetaan riittävät resurssit.

Liitto pitää erittäin huolestuttavana sitä, että käsillä olevan toimeenpano-ohjelman toteuttamiselle ei ole osoitettu erillistä määrärahaa, vaan resursointi tapahtuu kunkin hallinnonalan toimintamenoista.

Tämä kertoo siitä, ettei Istanbulin sopimuksen velvoitteiden toimeenpanon tärkeyttä pidetä tärkeänä ja niitä vähätellään. Ei ole mahdollista, että jo nyt riittämättömillä resursseilla toimivat hallinnonalat voisivat ilman lisärahoitusta toimeenpanna laadukkaasti suunniteltuja tehtäviä.

Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ valtionhallinnossa ja järjestöissä tarvitsee riittävät henkilö- ja taloudelliset resurssit, jotta työtä voidaan laadukkaasti yhteensovittaa.

Lopuksi

Monika-Naiset liitto ry muistuttaa, että Istanbulin sopimus kattaa laajasti kaikki naisiin kohdistuvan väkivallan muodot – fyysisen, psyykkisen, seksuaalisen väkivallan lisäksi vainoamisen, pakkoavioliitot, naisten sukuelinten silpomisen – kaikki ne teot, jotka voivat aiheuttaa tai aiheuttavat naisille ruumiillista, seksuaalista, henkistä tai taloudellista haittaa tai kärsimystä.

Liitto on huolissaan siitä, että usein naisiin kohdistuvan väkivallan termin käyttämistä vältellään ja sen sijasta käytetään sukupuolineutraaleja käsitteitä, kuten lähi- ja parisuhdeväkivalta tai perheväkivalta. On tärkeää, että Istanbulin sopimuksen kattava määritelmä ja henki näkyvät läpileikkaavasti toimeenpanosuunnitelmissa ja siinä terminologiassa, jota käytetään.

Kunnioittavasti Monika-Naiset liiton hallituksen puolesta,

Jenni Tuominen                                                                                   Natalie Gerbert
Toiminnanjohtaja                                                                                 Voimavarakeskus Monikan johtaja
Monika-Naiset liitto ry                                                                        Monika-Naiset liitto ry

Lausunto (pdf)

Monika-Naiset liitto antoi lausunnon työ- ja elinkeinoministeriölle

tukea-kotoutumiseen

5.2.2016

Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle luonnoksesta valtion kotouttamisohjelmaksi vuosille 2016–2019

Monika-Naiset liitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua näkemyksensä luonnoksesta Valtion kotouttamisohjelmaksi vuosille 2016–2019. Kyseessä on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä dokumentti. Kotouttamisohjelman kausi ja toimeenpano tulevat tapahtumaan haastavassa ja nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Ohjelman hyvällä toimeenpanolla on osana muita toimenpiteitä tärkeä merkitys maahanmuuttoon liittyvien haasteiden ratkaisemisessa ja yhteiskuntarauhan säilymisessä Suomessa.

Monika-Naiset liitto ry kiittää ohjelman laatijoita huolellisesta ja selkeästä valmistelusta. On hyvä, että ohjelman rinnalla laaditaan laajapohjaisessa yhteistyössä kotouttamisen kumppanuusohjelma, jossa eri toimijat ja myös järjestöt ovat tiiviisti mukana. On myös tärkeää, että toimintaympäristössä tapahtuviin ennakoimattomiin muutoksiin voidaan tarttua joustavasti ohjelmakaudenkin aikana.

Toiminnan toteuttamisessa on otettava huomioon isot alueelliset erot ja kuntien eritasoiset valmiudet. Tarvitaan tehokasta koordinaatiota ja laajapohjaista yhteistyötä. Kentälle tulee jatkuvasti uusia toimijoita ja on erittäin tärkeää välttää päällekäistä työtä ja huolehtia toimintojen sujuvasta yhteennivomisesta. Tämä kaikki vaatii lisäresursseja, jotta tavoitteissa onnistutaan.

Liitto kantaakin huolta siitä, että iso osa ohjelman toimenpiteistä on suunniteltu toteutettavaksi virkamiestyönä ilman uusia resursseja tai vasta haettavalla, epävarmalla EU-rahoituksella. Käytännössä se tarkoittaa jo entistä suuremman työmäärän teettämistä samoilla henkilöillä tai toiminnan toteuttamista lyhytaikaisen ja hallinnollisesti raskaan EU-rahan avulla. Ohjelman toimeenpanemiseksi ja laadukkaan arvioinnin ja seurannan toteuttamiseksi onkin varattava riittävät resurssit niin valtion, kunnan kuin järjestöjen käyttöön.

Haavoittuvassa asemassa olevien kotoutumiseen lisää huomiota

Monika-Naiset liitto tarkastelee ohjelmaa ja sen vaikutuksia oman toimialansa näkökulmasta. Liiton toiminnalla tuetaan ja autetaan väkivaltaa kokeneita maahanmuuttajanaisia ja edistetään heidän kotoutumistaan ja työllistymistään. Liitto toimii maahanmuuttajanaisjärjestöjen kattojärjestönä Suomessa.

Liitto on huolissaan siitä, että maahanmuuttajanaisiin ja muihin haavoittuviin ryhmiin ei ohjelmaluonnoksessa kiinnitetä huomiota. Siitä huolimatta, että uusista tulijoista 80 % on nuoria miehiä, kotoutumistoimenpiteissä on otettava naiset ja haavoittuvat ryhmät huomioon. Ohjelmassa mainitaan, että kotiäitien, puolisoiden, opiskelijoiden ja ikääntyneiden tavoittamista ja palveluihin ohjaamista on tarpeen kehittää, mutta ei kuitenkaan esitetä, miten tämä konkreettisesti toteutetaan.

Erityisesti patriarkaalisista yhteiskunnista Suomeen muuttavien naisten riski joutua kotoutumistoimien ulkopuolelle on merkittävä. Naiselle kasautuvan hoivavastuun lisäksi kulttuuriset syyt ja perinteiset käsitteet naisen roolista ja asemasta estävät häntä pääsemästä osallistumaan kodin ulkopuoliseen toimintaan. Heidän mahdollisuutensa osallistua esimerkiksi kieli- ja ammatilliseen koulutukseen ja eteenpäin työelämässä ovat rajalliset. Joukossa on tulijoita, joilla ei ole esimerkiksi peruskoulua suoritettuna eikä luku- ja kirjoitustaitoa äidinkielellään. Kotoutumistoimenpiteissä tulisi räätälöidä ratkaisuja myös tämän ryhmän saamiseksi mukaan yhteiskuntaan.

Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi isoimmista kotoutumisen esteistä. Liiton tilastojen mukaan maahanmuuttajanaiset kokevat väkivaltaa sekä kantasuomalaisten että maahanmuuttajataustaisten miesten ja yhteisöjen taholta. Vuosittain liitto tarjoaa apua noin 700 väkivaltaa kokeneelle maahanmuuttajanaiselle. Suurin osa väkivallan kokemuksista ei kuitenkaan tule näkyviin. Viranomaisilla ja muilla auttavilla tahoilla ei vielä ole riittävästi osaamista tunnistaa esimerkiksi pakkoavioliittoon, kunniaan liittyvään väkivaltaan tai ihmiskauppaan liittyviä tapauksia. Myös tavallinen perheessä tapahtuva väkivalta jää piiloon.

On hyvä, että ohjelmaluonnoksessa tavoitellaan nyt nopeampaa ja tehokkaampaa kotoutumistoimenpiteisiin pääsemistä ja korostetaan osaamisen tunnistamista jo vastaanottokeskuksessa. Isona riskinä on kuitenkin, että juuri haavoittavassa asemassa olevat, esimerkiksi väkivallan uhrit, jäävät nopeatahtisessa prosessissa tunnistamatta, eikä henkilöiden oikeus saada apua toteudu. Traumaattiset kokemukset vaikuttavat merkittävästi kognitiivisiin taitoihin ja sen kautta kykyihin sopeutua uuteen ympäristöön.

Ohjelmaluonnoksessa tulisikin kiinnittää huomiota esimerkiksi vastaanottokeskusten työntekijöiden ja kaikkien kotoutumistoimenpiteissä mukana olevien viranomaisten ja toimijoiden koulutukseen väkivallan tunnistamiseksi. Sijoittaminen laadukkaaseen alkuvaiheen tunnistamiseen ja ohjaukseen säästää resursseja jatkossa.

Lisäksi liitto on huolissaan yksin maahantulleista alaikäisistä. He ovat erittäin haavoittuva ryhmä, jotka ovat vaarassa joutua monenlaisen hyväksikäytön ja väkivallan kohteeksi. Näiden lasten ja nuorten tukemiseksi ja kotoutumiseksi tulisi kiinnittää nykyistä paljon enemmän huomiota.

Liitto pitää tärkeänä, että kotoutumisohjelmaa arvioitaessa laaditaan erillinen sukupuolivaikutusten arviointi ja sen tulokset huomioidaan toiminnan suuntaamisessa.

Järjestöjen rooli kotoutumisessa

Järjestöillä on Suomessa kasvava rooli täydentävien kotoutumisen tukitoimintojen ylläpitämisessä viranomaisten kumppanina. Aiheesta on koostettu tietoa ja hyviä käytäntöjä (mm. Kumppanuutta kotoutumisen kentillä. Esimerkkejä järjestöjen ja viranomaisten yhteistyöstä kotoutumisessa. Hannele Lautiola 2013.) Lisäksi Osallisena Suomessa – hankkeesta saatiin hyviä kokemuksia. Mm. nämä hyvät tulokset ja käytännöt tulisi ottaa huomioon valtion kotouttamisohjelmassa.

Järjestöt kuitenkin toimivat pienillä ja määräaikaisilla resursseilla. Osin vielä käyttämätön voimavara piilee monissa maahanmuuttajajärjestöissä, joilla ei ole lainkaan taloudellisia resursseja osallistua kotouttamistyöhön. Näiden järjestöjen voimavaraistamiseen olisi nyt toden teolla panostettava, jotta niiden asiantuntemus ja osaaminen pääsisivät hyötykäyttöön.

Kotouttamisohjelmaluonnoksessa korostetaan järjestöjen roolia myös mm. asenneilmapiiriin vaikuttamisessa ja maahanmuuttajien asiakkuusnäkökulman välittämisessä. Toimenpiteissä mainittava TEM:n laatima järjestöstrategia on erittäin tarpeellinen, jotta järjestöjen roolia kotouttamisohjelman toteuttamisessa voidaan konkretisoida ja määrittää siihen tarvittavat resurssit. Olemme mielellämme mukana tässä prosessissa.

Lopuksi

Kotouttamisohjelmassa painottuvat uudet turvapaikanhakijat ja heidän mukanaan tuomat uudet haasteet. Liitto on huolissaan jo maassa olevien ja muiden ryhmien kuin turvapaikanhakijoiden kotoutumisesta huomion kiinnittyessä uusiin tulijoihin.

Liitto kantaa tällä hetkellä suurta huolta yleisen asenneilmapiirin kiristymisestä ja rasismista. Ihmisarvoa kunnioittavan keskustelukulttuurin edistäminen olisi nostettava erityiseksi painopistealueeksi ohjelmassa. Tarvitaan pitkäjänteistä ihmisoikeuskasvatusta ja laajamittaista asennetyötä kaikkialla Suomessa. Nykyiset työlle varatut resurssit ovat riittämättömät. Esimerkiksi Etnisten Suhteiden neuvottelukunnan tekemä arvokas työ tulisi turvata ja resursoida paljon aikaisempaa paremmin. Nykytilanteessa se on ensiarvoisen tärkeää.

Kunnioittavasti,

Jenni Tuominen
Toiminnanjohtaja
Monika-Naiset liitto ry

Kaikki naisiin kohdistuva väkivalta on tuomittava

city-lights-night-street-medium

Otimme kantaa naisiin kohdistuvaan ahdisteluun Helsingin Sanomissa yhdessä Naisten Linjan, Naisasialiitto Unionin ja Nuorten Exitin kanssa.

Naisiin kohdistuvan väkivallan ja seksuaalisen ahdistelun poistaminen on ollut naisjärjestöjen agendalla niiden perustamisesta saakka. Kaikki naisiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen ahdistelu ovat tuomittavia tekoja, oli tekijä kuka tahansa. Valitettavasti naisjärjestöjen lukuisat vetoomukset väkivallan lopettamiseksi ja uhrien auttamistyön resursoimiseksi eivät ole riittävästi tehonneet.

On erittäin tärkeää ja arvokasta, että naisiin kohdistuvasta väkivallasta käydään nyt keskustelua. Se voi auttaa murtamaan puhumattomuuden ja hiljaisen hyväksynnän kulttuuria.

On tunnustettava, että muun muassa fyysinen, henkinen ja seksuaalinen väkivalta ovat osa monen naisen arkea Suomessa. Tarvitsemme pitkäjänteistä ennaltaehkäisevää työtä, asennekasvatusta ja palveluja sekä uhreille että tekijöille. Tämä edellyttää sitä, että naisiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen nostetaan poliittisessa päätöksenteossa prioriteetiksi ja työlle kohdennetaan riittävät resurssit.

Naisjärjestöt ovat esittäneet poliisille tapaamispyynnön, jotta yhteistyötä voidaan tiivistää ja asiantuntemusta jakaa myös uudenvuoden tapahtumiin liittyen.

Lue kannanottomme Helsingin Sanomissa 19.1. täältä.

Mikään ihonväri ei kestä väkivaltaa -kampanja lähisuhdeväkivaltaa vastaan on alkanut

kampanja 22.10

Olemme mukana Helsingin kaupungin Mikään ihonväri ei kestä väkivaltaa -kampanjassa lähisuhdeväkivaltaa vastaan. Kampanjan avasi kaupungintalolla tänään 22. lokakuuta ylipormestari Jussi Pajunen. Kampanjointia käydään syksyn 2015 ajan. Helsingin kaupunki toteuttaa kampanjan yhteistyössä poliisien ja järjestöjen kanssa.

Yhteistyökampanjalla haluamme kiinnittää erityistä huomiota kansainvälistyvän Helsingin monikulttuuristen perheiden kokemaan, erityisesti naisiin kohdistuvaan, lähisuhdeväkivaltaan.

Kampanjanavaustilaisuudessa puheenvuoron piti Voimavarakeskus Monikan johtaja Natalie Gerbert. Hän korosti, että väkivalta ei tunne kulttuurirajoja. Lähisuhdeväkivallan kitkemiseksi tarvitaan tiivistä yhteistyötä viranomaisten ja kolmannen sektorin kesken. On tärkeätä tunnistaa, ottaa puheeksi ja puuttua väkivaltaan.

Lue kampanjan tiedote täältä

 

Hae Voimavarakeskus Monikan venäjänkieliseen vertaistukiverkkoryhmään

landscape-nature-sunset-trees-large

Internetissä toimiva vertaistukiverkkoryhmä on suunnattu lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille venäjänkielisille naisille. Verkkoryhmä tarjoaa osallistumismahdollisuuden naisille, jotka ovat jääneet avun ulkopuolelle tai joille avun saaminen on vaikeaa.

Vertaistukiverkkoryhmä käynnistyy 16.11.2015 ja kestää 18.12.2015 saakka.

Ryhmään ilmoittautuminen 10.11.2015 mennessä tällä verkkolomakkeella

Vertaistukiverkkoryhmään osallistuminen on luottamuksellista ja turvallista. Suljetulla keskustelupalstalla naiset voivat käsitellä väkivallan kokemuksiaan, saada ja antaa tukea sekä pohdiskella, kuinka selvitä ja toipua väkivaltaisesta suhteesta.

Verkkoryhmä antaa maahanmuuttajanaisille eväitä käyttää hyväkseen omia voimavarojaan sekä vahvoja puoliaan ja lisää uskallusta ottaa vastuuta omasta elämästään. Vertaistukeen perustuva auttaminen vahvistaa osallistujia, sillä ryhmässä kohdataan samanlaisessa tilanteessa eläviä naisia, jaetaan kokemuksia ja voimaannutaan vuorovaikutuksen kautta.

Vertaistukiverkkoryhmä toteutetaan pilottihankkeena yhteistyössä Naisten Linjan kanssa.

Lisätiedot: voimavarakeskus(at)monikanaiset.fi

***

ПРИГЛАШЕНИЕ В ИНТЕРНЕТ-ГРУППУ ВЗАИМНОЙ ПОДДЕРЖКИ ДЛЯ ЖЕНЩИН

Мы приглашаем русскоговорящих женщин, пострадавших от насилия в близких отношениях, принять участие в работе интернет-группы. Эта форма помощи может оказаться особенно важной для женщин, которые проживают вдали от Столичного региона и других крупных городов, и не имеют возможности получить помощь и поддержку из-за удаленности проживания.Интернет-группa будет работать с 16.11 по 18.12.2015 года.Записаться в группу можно  до 10.11.2015, заполнив бланк заявления, который можно найти на странице: https://aucor-naistenlinja-dev.appspot.com/palvelut/ryhmatoiminta/verkkovertaisryhmat/Участие в работе группы аноноимно и безопсно. Делясь в закрытой группе своим опытом и выслушивая других, вы не только будете оказывать поддержку другим членам группы, но и сами получите поддержку от других участников, тем самым находя свой путь, мотивацию, силы, налаживая социальные связи. Участие в интернет-группе может стать одним из жизненно важных.для вас этапов!Группа осуществляется в качестве пилотного пронкта в сотрудничестве с Naisten Linja.Дополнительную информацию можно получить voimavarakeskus(at)monikanaiset.fi

Maahanmuuttajanaiset Rikosuhripäivystyksen asiakkaina

RIKU tarjoaa tukea ja neuvontaa rikoksen uhreille, läheisille ja todistajille

Jos Rikosuhripäivystys eli RIKU ei ole ennestään tuttu, niin lyhyesti kuvattuna tehtävämme on tarjota kaikenlaisten rikosten uhreille, heidän läheisilleen sekä rikosasiassa todistaville tukea ja neuvontaa. Palvelumme on tarkoitettu kaikille tasapuolisesti esimerkiksi sukupuolesta tai etnisestä taustasta riippumatta. Näin periaatteessa.

Käytännössä yli 80 % asiakkaistamme on viime vuosina ollut naisia. Ulkomaalaistaustaisia eri palvelumuodoissamme oli viime vuonna vajaat 300 henkilöä. Parhaiten onnistuu vertailu tukisuhteiden määrissä: ulkomaalaistaustaisia henkilöitä oli tukisuhteissa 162, kun yhteensä RIKUn tukisuhteita oli 2640. Se on noin 6 %. Tämä on aika lähellä vieraskielisen väestön osuutta Suomessa.

Toisaalta tiedetään, että maahanmuuttajat joutuvat – eri syistä – selvästi kantaväestöä useammin rikoksen kohteeksi. Myös uhritutkimusten perusteella näyttää siltä, että rikosten uhrien palvelut eivät lainkaan riittävästi tavoita maahanmuuttajia. RIKUssa tähän haasteeseen on vastattu kehittämishankkeilla, mutta edelleenkään tieto palveluistamme ei kulje riittävän hyvin maahanmuuttajayhteisöihin. Tällä hetkellä asiakkaat ohjautuvat pääosin poliisin, turvakodin tai muiden järjestöjen kautta.

RIKU tavoittaa toiminnallaan väkivaltaa kokeneita maahanmuuttajanaisia

RIKUn palvelut tavoittavat maahanmuuttajista parhaiten juuri naiset. Tämä on helposti selitettävissä sillä, että ylipäätään RIKUn palveluihin ohjautuu ja ohjataan selvästi enemmän naisia. Yli puolet RIKUn asiakkaista on lähisuhdeväkivallan tai seksuaalirikosten uhreja. Myös ulkomaalaistaustaisten asiakkaiden osalta korostuu lähisuhdeväkivalta. Maahanmuuttajanaisten kohdalla nousevat esille kunniaan, häpeään ja ylipäätään naisen asemaan liittyvät pelot.

Lähisuhdeväkivallan osalta kohtaamme edelleen tilanteita, joissa puoliso uhkaa lasten huoltoon, oleskeluvan jatkumiseen ja ylipäätään maassa pärjäämiseen liittyvillä asioilla. On kuitenkin myös viitteitä siitä, että oleskeluluvan menettämiseen liittyvät pelot ovat vähentyneet.

EU:n rikosuhridirektiivi takaa rikoksen uhreille oikeuden tukipalveluihin

Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi laaditun Euroopan Neuvoston ns. Istanbulin sopimuksen ratifioinnin yhteydessä hyväksyttiin eduskunnassa alkuvuodesta tärkeä ulkomaalaislain muutos. Jatkossa väkivalta tai hyväksikäyttö huomioidaan selkeämmin perusteena saada jäädä maahan, vaikka perheside päättyisi. 1.4.15 voimaan astunut 54 §:n lisäys kuuluu näin:

Ulkomaalaiselle, jolle on myönnetty tilapäinen tai jatkuva oleskelulupa perhesiteen perusteella, voidaan myöntää oleskelulupa perhesiteen päätyttyä sillä perusteella, että henkilöllä on kiinteät siteet Suomeen tai että hänen henkilökohtainen tilanteensa on erityisen vaikea puolison häneen tai hänen lapseensa perhesiteen voimassaolon aikana kohdistaman tai hyväksymän väkivallan tai hyväksikäytön vuoksi ja luvan epääminen olisi olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta.

Kun Suomi muiden EU-maiden joukossa marraskuussa saattaa voimaan EU:n rikosuhridirektiivin, on kaikilla rikosuhreilla oikeus uhrien tukipalveluihin ja muihin direktiivin tuomiin oikeuksiin oleskelustatuksesta riippumatta. Uhrin oikeus saada rikosprosessiin liittyvät asiakirjat käännettyä omalle kielelleen vahvistuu kuten myös oikeus saada tietoa asemastaan.

Direktiivi on merkittävä myös paperittomien rikoksen uhrien kannalta. Heilläkin on oikeus mm. tukipalveluihin ja tiedon saantiin, mutta oleskeluoikeuteen direktiivi ei vaikuta. Tarvitsemmekin käytännön keinoja, joilla mahdollistaa rikosilmoituksen jättäminen ilman, että henkilö joutuu pelkäämään maasta poistamista. Tähän on kehitetty hyviä malleja muualla Euroopassa.

Tulkkauspalveluja kehittämällä tukea mahdollisimman monille

RIKUssa on kipuiltu pitkään tulkkauksen kanssa, koska oikeus tulkkaukseen oikeusprosessissa ei ulotu uhrin tukipalveluihin. Olemme kuluvalle vuodelle rutistaneet vähän lisää rahaa tulkkaukseen perusrahoituksestamme. Ensi vuonna tilanne toivon mukaan helpottuu, kun valtion vastuu uhrien yleisten tukipalveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta tuo työllemme vakaamman rahoituspohjan.

Haluamme tavoittaa kaikki apua tarvitsevat rikoksen uhrit – kieleen, kansalaisuuteen, etniseen taustaan, ikään, terveydelliseen tilaan, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoleen tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen katsomatta.

Leena-Kaisa Åberg
toiminnanjohtaja
Rikosuhripäivystys

Väkivaltaa kokeneiden naisten auttamistyöstä Venäjällä

Mies juo, lyö ja ajaa vaimon ja lapset ulos yhteisestä kodista. Se oli tavallisin tarina, jonka kohtasin tutkiessani venäläisten kriisikeskusten tekemää auttamistyötä Keski- ja Luoteis-Venäjällä. Osallistuin neljän kriisikeskuksen arkeen Iževskissä, Saratovissa ja Sortavalassa pääosin vuosina 2008–2010 havainnoiden niissä tehtävää työtä, haastatellen työntekijöitä ja apua hakevia naisia sekä keräten täydentäviä kirjallisia materiaaleja ja valokuvaten. Vastikään valmistuneessa väitöskirjatutkimuksessani analysoin kriisikeskusten väkivaltatyötä väkivallan tulkintojen, sukupuolen ja toimijuuden näkökulmasta.

Ensimmäiset kriisikeskukset perustettiin Venäjällä kaksi vuosikymmentä sitten. 1990-luvulla työn aloittaneet naisjärjestöt liittivät ongelman sukupuolten eriarvoisuuteen, mutta nykyään varsinkin julkisella sektorilla toimivien kriisikeskusten käytännöissä painottuvat yksilö- ja perhekeskeiset tulkinnat lähisuhdeväkivallasta. Niissä väkivalta nähdään esimerkiksi lapsuudessa opittuna käyttäytymismallina tai perheen vuorovaikutuksen häiriönä, eikä niinkään sukupuolistuneena vallankäyttönä. Sukupuolisensitiivisyys olisi kuitenkin tärkeätä, koska väkivalta kietoutuu kulttuurisiin käsityksiin maskuliinisuudesta, feminiinisyydestä, sukupuolirooleista ja vastuista perheessä.

Huomasin tutkimukseni aikana, että väkivallan ratkaiseminen oli usein sitä kokeneiden naisten vastuulla. Naisten odotettiin joko tekevän päätöksen väkivaltaisen parisuhteen jättämisestä tai yrittävän ehkäistä tulevia väkivaltatilanteita vaalimalla positiivista ilmapiiriä perheessä, ennakoimalla lähestyviä räjähdyksiä ja pakenemalla ajoissa. Lähipiirin vanhemmat naiset saattoivat neuvoa väkivaltaa kokeneita naisia vain sietämään väkivaltaa, kuten aiemmat sukupolvetkin ovat tehneet. Miesten toimijuuteen väkivallan ratkaisemisessa luotettiin vain vähän ja heitä oli käytännössä harvoin kriisikeskusten asiakkaina. Osa ammattilaisista ajatteli tavoitteellisen työn väkivaltaa käyttäneiden miesten kanssa olevan mahdotonta ilman heidät hoitoon velvoittavaa lainsäädäntöä.

Venäjän federaation lainsäädännössä olisikin paljon kehitettävää kodeissa tapahtuvaa väkivaltaa koskien. Nykylait eivät tunnista lähisuhdeväkivallan erityislaatua, kuten tekijän ja uhrin läheistä suhdetta ja väkivallan toistuvuutta. Suurin osa pahoinpitelyistä käsitellään asianomistajarikoksina, jolloin todisteiden hankkiminen on uhrin vastuulla. Lähestymiskieltoa ei ole. Käytännössä poliisi on usein haluton hoitamaan lähisuhdeväkivaltatapauksia ja saattaa kehottaa apua hakevia naisia selvittelemään perheasiat kotona. Parannuksia lainsäädäntöön saattaa kuitenkin olla näköpiirissä. Lakeja säätävän duuman käsittelyssä on parhaillaan lakiehdotus väkivallan ehkäisystä perheessä.

Väkivaltaa kokeneiden naisten tilanteen parantaminen Venäjällä edellyttää myös kohennuksia yhden vanhemman perheiden toimeentuloturvaan ja asumispolitiikan kehittämistä. Nyt monet apua hakevista naisista olivat taloudellisesti riippuvaisia puolisoistaan eivätkä kyenneet järjestämään asumistaan itsenäisesti toisin. Käytännössä suurin osa asiakkaista palasi turvakodissa vietetyn jakson jälkeen asumaan yhdessä väkivallantekijän kanssa. Väkivalta saattoi jatkua vuosia avioeron jälkeenkin, koska vaihtoehtoa ahtaalle yhteisasumiselle ei ollut.

Huolimatta eroista suomalaisen ja venäläisen yhteiskunnan välillä tutkimukseni toi esiin myös paljon yhtäläisyyksiä lähisuhdeväkivallan käsittelyssä Suomessa ja Venäjällä. Esimerkiksi ilmiön yksilö- ja perhekeskeinen käsittely, sukupuolinäkökulmaan kohdistunut vastustus sekä naisten vastuuttaminen ratkaisuista ovat tuttuja Suomessakin. Toivon tutkimukseni väkivaltatyöstä Venäjällä avaavan uusia näkökulmia työkäytäntöihin myös meillä ja tuottavan tietoa, jota voi hyödyntää venäläistaustaisten naisten kanssa tehtävässä työssä.

Maija Jäppinen
Sosiaalityön tutkija, Helsingin yliopisto
Monika-Naiset liiton hallituksen jäsen 2010–2012

Kannanotto: Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen sopimus vaarassa vesittyä Suomessa

Kannanotto 19.9.2014

Hallituksen eilen antama esitys Istanbulin sopimuksen ratifioinnista ei täytä sopimuksen velvoitteita, sanovat ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöt. Merkittäviä parannuksia uhripalveluihin ei tehdä ja turvakotipaikkojen määrä saattaa ensi vuonna jopa vähentyä.

”Hallituksen esitys ei täytä Istanbulin sopimuksen velvoitteita. Tämä historiallinen sopimus tarjosi loistavan tilaisuuden pistää naisiin kohdistuvan väkivallan uhrien palvelut kuntoon, mutta tähän ei hallitukselta löytynyt poliittista tahtoa”, sanoo Amnestyn Suomen osaston sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Tiina Oikarinen.

Suomi on alusta asti ollut aktiivinen Istanbulin sopimuksena tunnetun Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastaisen yleissopimuksen neuvotteluissa ja allekirjoittanut sopimuksen ensimmäisten valtioiden joukossa vuonna 2011. Sopimus astui kansainvälisesti voimaan 1. elokuuta ja sen on ratifioinut 14 maata. Istanbulin sopimus on ensimmäinen nimenomaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa sääntelevä Euroopassa sovellettava kansainvälinen ihmisoikeussopimus.

Istanbulin sopimus velvoittaa Suomea perustamaan matalan kynnyksen tukikeskuksia, joihin jokaisella väkivaltaa kokeneella naisella on oltava esteetön pääsy ilman ajanvarausta, sosiaaliturvatunnusta, rahaa tai suomen kielen taitoa. Suomen tulee myös avata 24h auki oleva auttava puhelin ja lisätä radikaalisti seksuaalisen väkivallan uhrien palveluita sekä turvakotipaikkoja, joita on molempia Suomessa vain murto-osa kansainvälisistä suosituksista. Suomen tulee myös perustaa väkivallan vastaista työtä koordinoiva ja kehittävä toimielin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on esittänyt varsin maltillisessa arviossaan, että Istanbulin sopimuksen velvoitteiden täyttäminen maksaisi Suomelle noin 40 miljoonaa euroa vuodessa. Hallituksen esityksessä sopimuksen ratifioinnille ei kuitenkaan esitetä erillistä rahoitusta, vaan toimenpiteet aiotaan toteuttaa valtiontalouden kehyksen puitteissa. Hallitus ei esitä perustettavaksi matalan kynnyksen tukikeskuksia, 24h auttavan puhelimen sekä raiskauskriisikeskusten järjestämistä puolestaan luvataan selvittää, mutta konkreettiset suunnitelmat puuttuvat. Hallituksen esityksessä ei myöskään esitetä selkeää aikataulua tai rahoitusta sopimuksen velvoittaman erillisen koordinaatioelimen perustamisesta – eli väkivallan vastainen työ ei saa vakinaista asemaa, eikä sen kehittämistä mahdollisteta.

Järjestöt pitävät myönteisenä, että turvakotien rahoitus siirretään kunnilta valtiolle. Turvakotipaikkojen määrä ei kuitenkaan kasva, vaan saattaa ensi vuonna jopa vähentyä. ”On hienoa, että turvakotien rahoitus vakaannutetaan ja valtio alkaa kantaa vastuuta. Määräraha ei kuitenkaan kata edes nykyisten turvakotien toimintaa, eikä tavoite turvakotipaikkojen määrän kasvusta voi siis toteutua”, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtaja Ritva Karinsalo.

Valtio korvaa turvakotipalveluista jatkossa vain akuutin laitoshoidon. Avohuolto jää kuntien vastuulle. Koska turvakotien pitää mitoittaa toimintansa ennakolta annettuun määrärahaan, on pelkona, että ne joutuvat taloudellisen paineen alla kotiuttamaan väkivallan uhreja liian aikaisin avopalveluiden piirin. ”Rahoitusvastuun selkeyttäminen on hyvä asia. On kuitenkin vastuutonta toteuttaa uudistus niin, että väkivallan uhrien oikeus apuun ja suojeluun vaarantuu kuntien ja valtion välisen kädenväännön takia”, toteaa Oikarinen.

Järjestöt vaativat, että hallituksen on esitettävä uskottava toiminta- ja rahoitussuunnitelma Istanbulin sopimuksen velvoitteiden täyttämiseksi, jotta sopimus voidaan ratifioida.

Tämän kannanoton allekirjoittavat Amnesty Internationalin Suomen osasto, Ensi- ja turvakotien liitto, Monika-Naiset Liitto ry, Naisten Linja, Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS, Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Naisasialiitto Unioni.

Lisätiedot:

Tiina Oikarinen
Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen
perustuvan syrjinnän asiantuntija
Amnesty International, Suomen osasto
p. 040 833 1140
tiina.oikarinen(at)amnesty.fi

Ritva Karinsalo
Toimitusjohtaja
Ensi- ja turvakotien liitto
p. 0400 291 785
ritva.karinsalo(at)ensijaturvakotienliitto.fi

Noora Jussila
Tiedottaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 040 833 1532
noora.jussila(at)amnesty.fi

Pakkoavioliittojen torjumiseksi tarvitaan lainsäädännön muutosta ja matalan kynnyksen palveluja

Marraskuun aamu Helsingin Sörnäisissä, Monika-Naiset liitto ry:n Voimavarakeskuksessa soi puhelin. ”Saisinko tulla sinne heti, minulla on kaksi lasta mukana, tarvitsen apua”, nainen sanoo. Kriisityöntekijä neuvoo tulo-ohjeet ja pian nainen lastenvaunuineen seisoo eteisessä.

”Minä haluan eron siitä miehestä”, Amira sanoo.

21 -vuotias Amira kertoo tarinansa. Hän kävi helsinkiläistä yläastetta ja kuten muutkin luokan tytöt, pukeutui muodikkaasti ja unelmoi tulevaisuudesta. Amiran äiti oli käynyt koulua vain muutaman vuoden ja Amira näki miten äiti kärsi siitä nyt: äiti osasi lukea ja kirjoittaa vain vähän, eikä ollut saanut Suomesta työtä. Sitä elämää Amira ei halunnut itselleen. Hän halusi opiskella lääkäriksi.

Mutta perhe tahtoi muuta. Avioliitosta serkun kanssa oli sovittu jo silloin kun Amira oli syntynyt. Amira tiesi vanhempien suunnitelmasta, mutta ei ollut halunnut ajatella asiaa. Täyttäessään 16 vuotta Amira kuitenkin tiesi, että avioliitto lähestyi. Ajatus naimisiin menosta oli vastenmielinen. Amira oli tavannut serkkunsa vain kerran vuosia sitten. Sitä paitsi hän salassa seurusteli suomalaisen pojan kanssa. Sitä kukaan ei saanut tietää.

Amira kunnioitti vanhempiaan eikä tiennyt millä tavoin voisi vastustaa heidän tahtoaan. Hän tiesi, että isä suuttuisi ja löisi taas, eikä äiti tukisi häntä. Sitä paitsi hänellä ei ollut tietoa minne voisi mennä, jos perhe hylkäisi hänet.

Lopulta Amirasta tuntui, että hänellä ei ole muita vaihtoehtoja kuin totella. Serkun lupaus, että hän voisi opiskella naimisiin menon jälkeen, tuntui helpotukselta. Lupaus ei kuitenkaan pitänyt. Amira tuli nopeasti raskaaksi ja oli nyt kahden pienen lapsen äiti.

Amira rakasti lapsiaan, mutta kotielämä ei ollut helppoa. Hän ei voinut olla yhteydessä ystäviin, opiskelun jatkosta ei voitu edes keskustella. Usein mies uhkaili häntä ja lapsia. Että lyö, jos eivät tottele. Ja löikin. Silloin Amira laittoi lapset toiseen huoneeseen ja kesti yksin sen mitä piti. Joskus mies löi niin kovaa, että aamulla Amira ei tunnistanut itseään peilistä. Viimeisen pahoinpitelyn jälkeen hän päätti etsiä apua. Amira löysi Internetistä numeron Monika-Naiset liittoon.

Amira ja lapset pääsivät Monika-Naiset liiton turvakotiin. Turvakoti Monassa he olivat suojassa ja työntekijät auttoivat heitä. Edessä oli vaikeita asioita, mutta Amira uskoo, että tulevaisuus on parempi.

Kenenkään ei tarvitse suostua pakkoavioliittoon

Tässä kuvattuun Amiran tarinaan yhdistyvät monen tytön ja nuoren kokemukset. Vuosittain Voimavarakeskuksesta hakee apua 15-20 naista, jotka pyytävät apua pakkoavioliittoon liittyen. Osa pelkää oman perheen ja tulevan aviomiehen reaktioita, kun he saavat tietää, että tyttö ei ole neitsyt. Monella on kokemuksia väkivallasta, perheen painostuksesta ja jatkuvasta kontrollista. Nuorin pakkoavioliittoon joutuneista tiedossa olevista asiakkaista oli 13-vuotias.

Monelle meistä Amiran tarina kuulostaa kaukaiselta. Se on kuitenkin osa suomalaista todellisuutta.

Suomi valmistautuu Istanbulin sopimuksen ratifiointiin. Yksi sopimuksen ratifioinnin edellytyksistä on pakkoavioliittojen kriminalisointi. Monika-Naiset liitto vaatii, että pakkoavioliittojen yleisyyttä selvitetään Suomessa ja ryhdytään lainvalmisteluun niiden kriminalisoimiseksi. Se olisi vahva viesti yhteiskunnalta, että vastoin tahtoa solmittu avioliitto on ihmisoikeusrikkomus, johon kenenkään ei tarvitse suostua. Se rohkaisisi nuoria tyttöjä ja naisia hakemaan apua ja kertoisi heille, että heistä välitetään.

Vetoa väkivallan uhrien palvelujen puolesta

Monika-Naiset liitto ry on tehnyt 15 vuotta työtä tarjoten tukea ja kriisipalveluja maahanmuuttajataustaisille naisille ja heidän lapsilleen. Viime vuonna Voimavarakeskuksesta sai apua 700 naista. Turvakoti Monassa asui viime vuonna 103 naista ja 74 lasta.

Monika-Naiset liitto ry:n, kuten muidenkin väkivallan uhreille palveluja tarjoavien järjestöjen, toimintaa vaikeuttaa kuitenkin jatkuva rahoituksen epävarmuus. Tänään, YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä, liitto vetoaakin päättäjiin ja rahoittajiin väkivallan uhrien palvelujen turvaamiseksi. Suomen kansallisen väkivaltaobservatorion Valoa, ei väkivaltaa -tapahtuman vuoden 2013 teemana on lähisuhdeväkivallan uhreille suunnattujen matalan kynnyksen ja turvakotipalveluiden riittävä resursointi. Tule mukaan tapahtumaan! Olemme Narinkkatorilla tavattavissa tänään klo 15-17.

Voit myös vedota Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jäseniin Voimavarakeskus Monikan ja Turvakoti Monan rahoituksen puolesta. Lautakunta käsittelee järjestöavustuksia huomenna 26.11.2013.

Kiitos avustasi. Yhdessä voimme varmistaa, että Amira ja muut apua hakevat naiset ja lapset saavat turvan myös jatkossa.

Natalie Gerbert, Voimavarakeskus Monikan johtaja

Jenni Tuominen, vt. toiminnanjohtaja, Monika-Naiset liitto ry