Turvakotipaikkoja tarvitaan lisää

Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Suomen ainoa salaisessa osoitteessa toimiva Turvakoti Mona on tarkoitettu erityisesti maahanmuuttajataustaisille naisille lapsineen. Vuoden 2015 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana turvakodissa on majoittunut jo 45 naista, 2 miestä ja 48 lasta. 10-paikkainen Turvakoti Mona on jatkuvasti ruuhkautunut ja vapaat paikat täyttyvät heti. Paikkoja ei riitä kaikille, vaikka uuden turvakotilain tavoitteena on helpottaa turvakotiin pääsyä. Turvakoti Monan johtaja Ljudmila Kettusen mukaan ihmisiä on jouduttu toisinaan majoittamaan jopa hotelleihin.

Amnesty International – Suomen osasto vaatii tänään pääministeri Juha Sipilälle osoitetussa avoimessa kirjeessään, että Suomi noudattaa kansainvälisiä sitoumuksiaan ja kasvattaa turvakotipaikkojen määrää. Ensi vuodelle budjetoitu 11,55 miljoonaa euroa turvakotitoimintaan ei riitä.

Liian moni väkivaltaa kokenut nainen jää ilman apua. Vaadimme päättäjiä huolehtimaan siitä, että kaikki avunhakijat pääsevät turvaan.

Asiasta kirjoittaa myös Helsingin Sanomat: http://www.hs.fi/kaupunki/a1441599129733.